sunnuntai 14. lokakuuta 2018

Musiikillinen viikko



Tämä viikko on kyllä ollut täysin poikkeuksellinen. Aloitimme viikon hienolla konsertilla Liedossa. Ritva Mäntsälän, Timo Uusikylän ja Maija Alitalon konsertti Elämäni on lauluni oli kaunista ja mielenkiintoista kuultavaa. He lauloivat "Yksin, kaksin ja kolmisin".

Tiistaina olin äitini kanssa ikäihmisten iloksi järjestetyssä tilaisuudessa. Siellä lauloi upeasti Pertti Palm. Tämä tummaääninen laulaja ei tarvinnut edes mikrofonia ja uskon, että ääni kuului viimeiseen nurkkaan. Tuttuja, kauniita lauluja, jotka moni iäkäs tunnisti ja alkoi laulaa mukana.

Viikko huipentui eilen illalla Tapani Kansan Tuhansien tunteiden iltaan Turun konserttitalolla. Tapani valloitti koko yleisön ja moni laulu sai yleisön nousemaan ja antamaan ablodit seisten. Oli se huikeaa! Monta tuttua laulua, mutta myös uusia "Sielunlaulu"-albumilta. Minulla on jo monta levyä ennestään, mutta tämän uuden halusin. Siinä on Tapanin omia sanoituksia ja Kassu Halosen sävellyksiä. Hieno levy!

Mustan T-paidankin ostin, siinä on Tapanin nuoruuden kuva pelkistettynä ja taiteellisena. Sopii väreihini oikein hyvin.

Monenlaista menoa on ensi viikoksikin, älä siis ihmettele, jos haasteet jäävät väliin. Nyt elämä vie mennessään.


maanantai 8. lokakuuta 2018

Vilkkaita ja värikkäitä


Olemme aloittaneet jo talviruokinnan, vaikka ei paljon ole vielä mennyt pakkasen puolelle. Uuden lintulautamme löysivät heti talitiaiset, sinitiaiset, kuusitiaiset, hömötiaiset ja töyhtötiaiset. Osingolle pyrkivät myös tikka ja harakka. Oravat pitävät huolta, että maa pysyy siistinä. Ja miten ollakaan, niin linnut pudottavat niille selvästi syötävää. Vien kyllä itsekin muurille pähkinöitä, että oravat pysyisivät poissa lintulaudalta.

Lintulauta roikkuu metalliputken päästä ja kuvittelimme, ettei orava pääsisi sitä pitkin ylös, kun se on niin liukas. Yksi kurre tietty on niin taitava, että sinne se vaan kiipeää. Ymmärtää kyllä, kun menee ovesta sanomaan, että EI. Heti lähtee pois.

Osallistun tällä kollaasilla Siskon Taikakuvien haasteeseen 88: Värikäs.


sunnuntai 7. lokakuuta 2018

Taas on Runosunnuntai

Astuin mökkiin
pieneen ja karuun
- niin luulin,
mutta silmieni eteen avautui
uskomaton näky:
huoneet avautuivat
uuteen kerrokseen
uuteen näkyyn.
Viimeksi näkyi huikea
maisema, syvälle, kauas.
Koski kohisi ja virtasi
mökin alta.
Mökki pysyi tukevasti pakoillaan,
suurimmatkaan kuohut
eivät saaneet sitä horjumaan.
Mikä näky, mikä elämys.
Kultainen taivaanranta.


***********************

Kaadoimme kuuset.
Minne pimeä nyt pakenee,
missä kuusitiainen pesii?
Valo räväytti kädet selälleen,
nauru kaikui kallioilta,
kuin poliisit rosvojen perässä,
peilileikissä värejä selän takana,
hiipivä askel, taas,
lämpimän käden läimäys.


Osallistun näillä riitta k:n Runosunnuntai-haasteeseen.


perjantai 5. lokakuuta 2018

Mersuretkellä


Tämä auto ei ole mersu, mutta ansaitsee kunniapaikan esittelyssäni. Tämä Korvensuu 1913 on kokonaan Suomessa suunniteltu ja valmistettu auto. Vain joitain osia lukuunottamatta kotimaisuusaste on 90 %. Tämä auto on nähtävillä Uudenkaupungin autotehtaan, Valmet Automotive, lähellä olevassa Uudenkaupungin Automuseossa. Mutta ennen kuin esittelen enempää tätä museota, mennään kierrokselle autotehtaalle. Siellä ei valitettavasti - mutta ymmärrettävästi - saanut kuvata, joten kerron mitä koin. Jo ränsistynyt muistini ei ehkä kerro kaikkea täysin oikein, mutta toivottavasti saat kuitenkin käsityksen, kuinka laajasta kokonaisuudesta on kyse.

Olimme torstaina siis hienolla retkellä. Ensin tutustuimme Uudenkaupungin autotehtaaseen. Pääsimme mukaan ryhmään, jota kuljetettiin ympäri tehdasta hauskalla pienellä junalla. Se oli aivan kuin Linnanmäen kummitusjunasta, vaikka pimeää ei ollutkaan. Kipinät sinkoilivat ja merkilliset suuret kourat ottivat osia telineistä ja hitsasivat niitä yhteen. Oli kuin palapeliä olisi koonnut. Aivan uskomaton näky. Kilometrejä olisi kertynyt 15, jos olisimme päässeet joka puolelle tehdasta. Siihen ei aikamme olisi riittänyt.

Kaikki ei kuitenkaan toiminut automaatiolla, vaan näimme paljon ihmisiä, jotka tekivät omaa työtään. Jokaisella oli oma tehtävä ryhmänsä sisällä. Ilahduttavinta oli, että autoja tekemässä on myös paljon naisia (30 %), on maahanmuuttajia (n. 400)  ja vajaakuntoisiakin pyritään kouluttamaan heille sopivaan työhön.

Kaikkiaan työntekijöitä on noin 6000, kaikki eivät tosin Suomessa, mutta pääasiassa. Oli jännittävä nähdä, miten muutamasta metallinpalasta alkanut kokoaminen päättyi erivärisiin hienoihin autoihin, pääasiassa mersuihin. Tuntuu aivan uskomattomalta, miten joku pystyy hallitsemaan tällaista kokonaisuutta. Miten jokainen pieni pala löytää oikealle paikalleen, miten niitä riittää ja miten osaavat kädet on koulutettu?

Kummassakin paikassa, sekä autotehtaalla että automuseossa, oli todella asiantuntevat ja kiinnostavasti asioista kertovat henkilöt. He saivat pidettyä mielenkiinnon yllä ja 40. henkilön ryhmän kuuntelevina.

Nyt palaan Automuseoon:



Vaikka automuseossa oli pääasiassa tehtaan tuotantoa, eli kokonainen halli saab-merkkisiä autoja, oli paljon muitakin. Etenkin nämä todella vanhat autot olivat kauniita ja kiinnostavia. Tässä museossa olleet kyltit ensimmäisestä ja toisesta kuvassa olevista autoista:

Klikkaa, jos haluat lukea tarkemmin.




Kuvassa näkyvä herra esitteli meille museon erikoisuudet. Saimme kuulla aivan uskomattomia tarinoita siitä, miten jokin auto oli museoon saatu, autoilla ajaneet henkilöt, hauskat sattumukset ja vaikka mitä. Tämä mies on ollut museota perustamassa ja on saanut museon kuljetettua yli lamavuosien ja taas kehitettyä ja laajennettua museota.


Tämä Jaguaari olisi tervetullut meidänkin autotalliimme. Samoin kuin tämä toinenkin versio.




Näimme saabin historian lisäksi monenlaisia erikoisuuksia ja pitkän rivin saab-ralliautoja.



Museon kokoelma on niin upea ja laaja, että kaikesta kertomiseen menisi monta bloggausta. Toivon kuitenkin, että tämä kerrontani saa sinut lähtemään Uuteenkaupunkiin tutustumaan Automuseon aarteisiin.


keskiviikko 3. lokakuuta 2018

Kesämuistoja



Makrotex haastaa muistelemaan kesää. Nyt ei tullut makrokuvia vaan kollaasi kesästä. Oli ainakin lämmintä, vesi siis houkutteli.


maanantai 1. lokakuuta 2018

Mustaa kuin herukka



Värikollaasi 147 haastaa etsimään mustaa kuin herukka. Mukana myös keltaista ja valkoista ja muitakin vivahteita.

Kurkkasin arabia-hyllylleni ja sieltä löytyi mukeja ja purkkeja. Ylioppilaspupu on Heljä Liukko-Sundströmin suunnittelema. Sen sain lahjaksi 20 vuotta sitten. (Ja aivan kuin se olisi juuri ollut???)