lauantai 30. elokuuta 2014

Kiviä silmänkantamattomiin


Ainan kanssa kun liikkuu, katsellaan kiviä, poimitaan kiviä ja ihaillaan kiviä. Se sopii minulle hyvin, koska olen aina rakastanut kiviä. Näin paljoa kiviä kerralla en ole kuitenkaan koskaan nähnyt. Otin kolmen kuvan panoraaman ja silti sain vain osan kerralla näkymään. (Klikkaa)

Kun kiipesimme tämän suuren pirunpellon reunaan tehtyä kävelypolkua ylös aina vaan eteemme aukeni uusia alueita. Minä väitin, että tämä on kivikautinen hautausmaa (vastaavia kun on) ja Aina väitti, että tämä on jääkauden aiheuttamaa. Kun pääsimme Ainan kotiin, katsoimme heti googlesta, mikä pirunpelto oikein on. Kyseessä on veden laskeutumisen jälkeen jättämä alue. Vesi on vienyt mukanaan kaiken maa-aineksen ja kiviä on niin syvälle, ettei mikään kasva tällä alueella, siksi aikanaan ihmiset ovat alkaneet nimittää näitä pirunpelloiksi.


Alueelta näki selvästi, mikä on vanhinta osaa. Tämä kohta on varmaan paljastunut ensimmäisenä, koska tähän on muodostunut eniten jäkälää. Alhaalla olevat alueet olivat lähes paljaita.


Klikkaa suureksi, niin näet, kuinka kauas horisonttiin kiviä riittää. Tämäkin alue on ylempänä ensimmäisen kuvan aluetta.



Pitihän meidän oma puu- ei kun kivimerkkimme jättää. Kuinka ollakaan Ainan toteemista tuli hoikka ja korkea. Lippis päässä, kuten Ainallakin oli. Toinen puoli olisi ollut kauniimpi sammalineen, mutta kipeät nilkkani eivät antaneet minun kavuta kiviä pitkin toiselle puolelle. Aina paineli kivien yli kuin alppikauris.  Hän näyttää varmaan oman kuvansa.

 
Minä rakensin omani aivan kivialueen reunaan. Kuinka ollakaan minun toteemistani tuli lyhyt ja pullea :-o Haaveileva katse kauas horisonttiin.


keskiviikko 27. elokuuta 2014

Kurpitsa kasvaa ja kamera leikkii


Värikollaasiin 193 poimin mukavasti kasvavan jättikurpitsamme. Se tykkää sateista kovasti, mutta kasvualun se sai kesän lämmöstä. Yläosassa on kameran ottama kaksoiskuva ja toisessa kollaasissa on lisää kameran oikuttelua. Se päätti ottaa taiteellisia kuvia, enkä yhtään tiedä, mikä ihmeen asetus minulla oli päällä. Värit eivät siis toisessa kollaasissa pidä paikkaansa, mutta laitan sen kuitenkin ihmeteltäväksi :-)

Viikon värit ovat tässä:



Aamulla varhain ja illalla myöhään


Kun olimme nauttineet Perhottaren näyttelystä levähdimme Ainan zilga-majassa. Harmi että unohdin ottaa sieltä kuvan. Rypäleet aivan riippuvat lähes suuhun asti. Ihan vielä ei saanut maistiaisia, toivottasti lämpöä riittää, että kypsyvät.

Seuraavana aamuna lähdimme aikaisin kalaan. Siitä on ikuisuus, kun olen heittänyt virveliä. Minulla oli tunne, etten ole tehnyt sitä koskaan, mutta tyttäret valistivat minua ja muistuttivat omista veneretkistämme, silloin kun he olivat pieniä. He heittelivät virveliä ja kai minäkin vähän kokeilin.  Nyt kokeilimme niin, että Aina ajoi hiljaa veneellä ja vedimme virveleitä perässä. Yhtään haukea ei tullut kotiinvietäväksi. Onneksi Ainalla oli pakastimessa kalaa. Isäntä kyllä jo illalla neuvoi viemään verkot, jos meinaatte kalaa saada. Mutta en minä olisi osannut verkkoa laskea, enkä varmaan oikeaan suuntaan soutaa ja huovatakaan. Soutanut olen nuorena, mutta siitäkin on ikuisuus.

Parasta siis sytyttää tuli mammaramökkiin metsässä ja grillata makkarat. Kyllä kesällä makkara maistuu, vaikka muuten en siitä välitä. Nuotio antaa omat arominsa.



Vuorellekin ehdimme yhtenä iltana kiivetä ja siellä näimme ihmeellisiä kiviä. Ensin kuitenkin näkymä kauas järvelle.





Rautaoksidi on värjännyt kivet ihmeellisen punaiseksi. Mutta nämä eivät ole ainoat erikoiset kivet, mitä löysimme. Huomenna oikeita pirunkiviä :-o






torstai 21. elokuuta 2014

Perhottaren näyttelyssä


Maanantaiaamuna tämä etelän elämysmatkailija astui junaan. Vettä satoi ja silmät olivat vielä sikkuralla. Mieli paloi matkaan ja näkemään jotain uutta.


Monen tunnin ja yhden junanvaihdon jälkeen astuin junasta tälle pienelle asemalle.


Onneksi ei tarvinnut jäädä yksin asemalle haahuilemaan vaan ystäviä oli vastassa. Aina oli vastassa ja Perhotarkin siihen lehahti.


Elämysmatka aloitettiinkin taiteella. Menimme katsomaan Perhottaren taidenäyttelyä. Kyllä oli hienoa aloittaa näyttelyiden pito näin upeassa ympäristössä. Olisi ollut kiva päästä avajaisiin, ja yritinkin saada sitä sopimaan aikatauluun, mutta muut menot siirsivät lähtöä. Hyvä kuitenkin näin, koska nyt oli tilaa ja aikaa tutustua rauhassa näyttelyyn ja saimme pitää Perhottaren ihan itsellämme. Saimme henkilökohtaisen opastuksen. Kiitos Perhotar :-)


Perhottarella oli näyttelyssä - kuinkas muuten - perhosia. Jokainen kaunis perhonen oli saanut vielä runon viereensä, joka kertoi Perhottaren keskustelusta kunkin perhosen kanssa. Tässä Kiusoittelija ja seuraavana runo. Laitoin sen erikseen, että tekstistä saa paremmin selvää. Klikkaamalla kuva suurenee vielä vähän.


Avajaisissa oli ollut mielenkiintoista, kun lähes kaikki etsivät "oman" perhosensa. Vaikka perhoskuvia oli paljon, jokaiselle löytyi kuitenkin suosikki. Minun perhoseni on tumma "Osaat lentää usko pois".


Näyttelytila oli väljä ja kaunis. Perhotar oli huolella miettinyt sijoituksen ja pitänyt huolta, ettei tila mene tukkoon, vaan kaikilla perhosilla oli tilaa lentää.




Takaseinällä oli suuri canvas-taulu, joka erottui kauniisti vaalealta seinältä ja sillä oli runsaasti tilaa ympärillään.



Perhotar on kuin perhonen itsekin. Liiteli ja lehahteli innoissaan ympärillämme. Hänestä hehkui ilo näyttelyn pitämisestä, vaikka näyttelyn pystyttäminen on aina suuri työ, etenkin jos tekee sen niin huolella, kuin Perhotar on malttanut tehdä.


Perhoskuvien lisäksi näyttelyssä oli runsaasti mandaloita. Ne ilahduttivat minua kovasti: ne olivat omaperäisiä, kauniita ja innostavia. Siitäkin tunnen mielihyvää, että Perhottaren innostus mandaloihin alkoi aikoinaan Mandala-haasteesta. Toivottavasti Perhotar saa näyttelyllään monen muunkin kokeilemaan mandalan tekoa.

Onnea Perhotar edelleen taiteen parissa ja monia uusia näyttelyitä.

keskiviikko 13. elokuuta 2014

Kurpitsakuu


Olen palkannut jättikurpitsan alun toimimaan kuuna siksi aikaa, kun huristan loppukesän retkelle.

Kurpitsan taimi peittää jo lähes koko pihamme ja muhkeita alkuja on tulossa. Kyllä ne pärjäävät sen aikaa, kun vähän seikkailen, niin kauan kuin aurinko vielä lämmittää. Ja jos ei lämmitä, pistän katon päälle.

Värikollaasin 191 haastevärit ovatkin kollaasissa mukana. Ihan nappiin kaikki eivät mene, mutta tässä pakkaamisen keskellä en malta tehdä tarkemmin.

Hyvää haasteviikkoa :-)


perjantai 8. elokuuta 2014

Kesämuistoja


Makroviikoilla etsitään kesämuistoja. En ehtinyt edelliseen puu-teemaan mukaan, siksi yhdistän nyt nämä kaksi haastetta. Nämä puukuvat olen nimittäin ottanut kuvausretkellä, jonka teimme kahden hyvän ystävän kanssa. Oli hienoa kulkea hitaasti rantaa ja etsiä aarteita. Tässä teeman ja makron yhdistelmä kuvia.






tiistai 5. elokuuta 2014

Värikollaasi 190


Kuu heijasti tällaiset kuviot peilin kautta. No, olihan leikissä vähän vesiväriäkin mukana.
Värit osuivat ihan viikon Värikollaasit 190 - haasteeseen, joten mukaan vaan rohkeasti.

Tällaisia värejä kaivattiin:


Särkynyt muki


- Räiskis
- No, miten siinä nyt noin kävi?
- Minä säikähdin sinua, senkin yökyöpeli. Miten sinä tuollaiselta näytät?
- On niin kuuma, että oli pakko riisua ajattelijanmyssyni ja viisaudenviittani. - No, älä nyt itke, yksi muki se vain oli, lakaistaan sirut pois.
- Miten sinä voit sanoa, että vain yksi muki? Se oli juuri yksi muki, ainoa muki, rakas muki. En enää koskaan voi juoda siitä.
- Voit sinä, tulet huomaamaan, että elämässä on toinen toisensa jälkeen yksiä ja ainoita ja aina läytyy toinen tilalle, kun pakko on. Siivotaan nyt, ennen kuin tulee jalkoihinkin haavoja eikä yksin mieleen. - Sitten pääset jonnekin, missä et ole koskaan käynyt.
- Salaiseen huoneeseen, siihen lukittuun?
- Juuri sinne.

- Voi ihmettä! Miten täällä on noin paljon rikkinäisiä tavaroita? Huh, ihan pölyssä.
- Katsopa tätä mukikokoelmaani.
- Kaikissa särö, korva pois tai muuten rikki. Voi miten hieno tuo pieni on, ihan kuin minun mukini.
- Niinpä. Näin monta ainoaa mukia minulla on ollut. Kaikki yhtä rakkaita. Uudesta on tullut pian yhtä rakas kuin edellinen ja usein huomasin, että vanha olikin jo vähän pieni minulle.
  Minun on pitänyt siivota tämä rojukasa ajat sitten, mutta aina kun tulen tänne, alan muistella tuohon tai tuohon liittyvää tarinaa ja siihen aika meneekin.
  Yhden neuvon annan sinulle. Älä säilytä kaikkea, ota vain pieni muru talteen, se riittää muistoksi. Kipitäs nyt ottamaan mukistasi pieni pala talteen. Huomenna etsimme sinulle uuden mukin.

maanantai 4. elokuuta 2014

Nuutuneita sanoja



Pää höyryää. Ulos putkahtavat sanat ovat ihan velttoja. Ne eivät jaksa ottaa toisiaan kädestä, eivätkä muodosta järkevää ketjua.
     - Kuuma, kuuma, hiki, jano, sanat valittavat.
     - Ettekö muista, kuinka kylmää oli?, yrittää toisten alla varjossa oleva piipittää.
     Olen vähällä liittoutua mulkoilijoitten kanssa, mutta sitten minun käy pientä sääliksi:
     - Yrittäkää porukalla miettiä, missä olisi viileää.
     Sammal ehdottaa syvää metsäkaivoa, mutta sen kiellän ehdottomasti:
     - Liian vaarallista.
     - Entä kellari?, kysyy pyöreä punainen.
     - Yes! Sinne menemme. Hakekaa kaikki nimikkomukinne, minä tuon suuren kannun vettä. Kellarista varmaan löydämme jotain virkistävää ja herkullista veden joukkoon.

Vetelään joukkoon syntyy ihmeesti vauhtia.

sunnuntai 3. elokuuta 2014

Sulkakynät esiin


Sulkakynät on kaivettu esiin ja löysin pienen alun jollekin. Sitä en tiedä, mitä siitä syntyy, enkä edes sitä, pitäisikö tuota herkkää alkua jotenkin hautoa. Rikkoa en ainakaan sitä raaski nähdäkseni, mitä on sisällä. Odotan vain, josko se paljastaisi salaisuutensa.

Minusta hämärä ja sumu ovat kiehtovia juuri siksi, ettei oikein tiedä, mitä niiden takana on - tai sisällä.

Tämä blogi kuuluu samaan joukkoon, en tiedä, miksi tällaisen loin, mikä on tämän tarkoitus ja miksi jokin minussa kaipasi nyt tällaista. Ehkä sanat aikanaan paljastavat, mistä on kysymys. Katsotaan, eihän tässä ole kiirettä. Mielenkiintoista odottaa. Minä jaksan odottaa - entä sinä?