perjantai 31. lokakuuta 2014

Happy Halloween


Toivotan kaikille tunnelmallista halloween yötä tämän itse tekemäni lyhdyn välityksellä.

Jotta osaisitte arvostaa lyhdyn valmistusta, niin ottakaa huomioon, että lyhdyn kasvatus alkoi keväällä vävypojalta saadusta pienestä taimesta. Eihän sitä voinut hukkaan heittää, sille siis rakennettiin kasvupaikka tällä kivikkosella mäellämme. Koko kesä kasteltiin ja saatiin pari pään kokoista kurpitsaa.

Toisen annoin taimen lahjoittajalle vastavuoroisesti viime vuoden kurpitsasta ja myös taimesta. Toinen kaiverrettiin tyhjäksi ja sitten itse koristelin akkuporakoneella kuviot kurpitsaan. Se olikin mukavaa hommaa, koska sille laitteelle kurpitsa oli pehmeää.

Sisuksesta teen huomenna piirakan. Yllättävän vähän piirasainesta tuli, koska keskustassa oli niin paljon pehmeää siemenosaa. Herkkua saadaan silti ihan riittävästi.

Terveisin Uuna





torstai 30. lokakuuta 2014

Taikakuvat: Vanhaa ja käytettyä



Taikakuvien haaste 38 on Vanhaa, käytettyä

Toivottavasti huumorintajunne kestää - mallilla ainakin kesti - tämän muokkauksen. Ovathan nämä taikakuvat.

Täältä löytyy lisää Taikakuvia:

http://taikakuvat.blogspot.fi/2014/10/haaste-38.html





tiistai 28. lokakuuta 2014

Kollaasi Lokakuun abstrakteista


Aavistin jo silloin, kun Millin antoi tehtäväksi tehdä yhdeksän työtä, että kymmenes on sitten kollaasi.
Kiva olikin kollaasi tehdä ja palata vielä hetkeksi lokakuun tunnelmiin. Väreistä päätellen lokakuu on ollut hyvin värikäs, eikä sateinen ja harmaa. Laitan kollaaseista pikkukuvat sivupalkkiin, kiva seurata, kuinka pitkä rivi näitä tuleekaan...

Kiitos Millin vielä kerran tästä hienosta ideasta. Teema 1 on nyt sitten innostuneesti tehty ja jään odottamaan, mitä Teema 2 saa meidät tekemään.


maanantai 27. lokakuuta 2014

Kuusiston linnan sfinksi


Vanhan Kuusiston piispanlinnan raunioita vartioi jylhä patsas. Viimeinen piispa ei ole jättänyt asuinsijaansa, vaan on jäänyt vartioimaan raunioiden rauhaa. Siluetti on ylväs taivasta vasten ja vaikka profiilia katsoo mistä suunnasta tahansa, aina se näkee kaiken.



Miten aika ja luonto ovat voineetkin muokata muureista ihmisen kasvot, jopa silmäripset ovat kasvaneet paikalleen. Uskomaton tunnelma.


Taikakuvissa juuri näytinkin piispanlinnan kauniita portteja. Tässä on linnan sisäpihaa. Itse linna on luodolla ja meri on lähes joka puolella ympärillä. Linna on aloitettu rakentaa 1200-luvulla ja paras kausi oli 1400-luvulla, kunnes kreivi Pietari Prahe päätti muuttaa piispan Turkuun ja linnaa alettiin purkaa.


sunnuntai 26. lokakuuta 2014

Virheen salaisuus



Nyt lakkaan kiusaamasta teitä, mutta oli niin kiva lukea, mitä kuvasta tuli mieleen. 

Kaikki neljä kuvaa ovat muuten samanlaisia, vain värit vaihtuvat vähän, virhe ei ole siis siinä, eikä kollaasia tehdessäni tullut mieleen ne vanhat hauskat tehtävät "etsi viisi virhettä" :-D

Tässä olen kuvanut omia sisuskalujani ja pari vastausta olikin jo tosi lähellä, Sirpalle plussa. Tässä on muka geenikierteitä ja vaikka mitä sikinsokin. Mutta minussa se virhe siis on. Se on nyt vasta löydetty ja olen saanut kärsiä nivel- ym. vaivoja vuosikausia tämän takia. Tauti on vain niin harvinainen, etteivät lääkärit ole hoksanneet ottaa juuri sitä tiettyä koetta. Nyt kävin pääkaupungissa asti erikoislääkärillä ja alkoi ketju selvitä ja virhe löytyä.

Minulla olivat siis nämä viimeiset pari viikkoa alitajuisesti mielessä, kun aloin tätä maalata. Tästä piti tulla ihan mikä tahansa abstrakti maalaus, mutta alitajunta teki sitten minulle kepposet. 

Nyt odotan toiveikkaana, että lääkkeet alkavat vaikuttaa ja oloni paranee.

Terveitä päiviä teillekin ja oikein hyvää pyhää tässä samalla :-)

lauantai 25. lokakuuta 2014

Jossain on virhe...



Ylhäällä vasemmalla on alkuperäinen vesivärimaalaukseni. Sitten en voinut hillitä itseäni vaan piti vähän leikkiä elementsillä ja niin syntyi kolme muutakin versiota. Alkuperäinen on hiukan sinisempi ja kylmempi väreiltään, kuin tähän tullut. Huomasin vasta sitten, kun olin jo kollaasin tehnyt.


torstai 23. lokakuuta 2014

Taikakuvat 37, Kaaria


Siskon Taikakuvien 37. haasteena ovat Kurvit ja Kaaret.

Minulla on ollut odottamassa kuvia Kuusiston vanhan piispanlinnan raunioilta. Näihin ei tarvinnut paljoa taikaa lisätä, kun kuvat ovat muutenkin kuin joltain toiselta ajalta.









keskiviikko 22. lokakuuta 2014

Lasin hehkua



Olen laittanut viime aikoina google +:aan paljon valokuvia. Nyt tuli mieleen, että voisihan sitä haasteiden välillä tännekin muutaman laittaa. Olen kuvannut lasin ja veden heijastuksia.





tiistai 21. lokakuuta 2014

Värikollaasi 201 Syyssade


Värikollaasin 201 haasteeseen sopikin nyt uudet sadekuvani. Nyt ei tullut mukaan montaa kuvaa, mutta en halunnut peittää kokonaan taustan pisaroita.

Tässä annetut värit:



maanantai 20. lokakuuta 2014

Taikakuvat 36 Rikki...broken


Kun jotain menee rikki, ensin harmittaa, mutta sitten olisi parasta rauhoittua, istua alas ja alkaa miettiä, mitä palasilla voisi tehdä. Usein palasista syntyy jotain sellaista uutta, mitä ei muuten olisi osannut edes ajatella.

Nyt ovat kyseessä peilin palat, mutta tämä sama ajatus koskee myös symbolisesti kaikkia tapahtumia elämässämme. Minun peilin paloistani syntyi valoa säteilevä "taideteos" joka välkehtii kauniisti ja heijastaa ympäristöä.



************************

I used the peaces of broken mirrow to art. This little statue is beautiful reflection of surrounding room.

************************

Siskon Taikakuvat pyysivät etsimään jotain, mikä on rikki...
Täältä pääset katsomaan muita vastauksia:

http://taikakuvat.blogspot.fi/


sunnuntai 19. lokakuuta 2014

Lokakuun abstraktit 9



Teemakuun taiteen Ensimmäinen teema Lokakuun abstraktit on nyt maalattu.
Kiitos Millin tästä mielenkiintoisesta haasteesta. Jännityksellä odotan, mitä seuraavaksi saamme tehtäväksi.

Tämän työn nimi on Tulitaidetta, koska apuana olen käyttänyt tulta, eli kynttilää. Tämä idea on lähtöisin Ainalta, mutta olen soveltanut mukaan värit.

Maalasin ensin keramiikkalaatalle haluamani kuviot vesiväreillä aika vähän vettä käyttäen. Sitten tiputtelin joukkoon ruokaöljyä. Väri ja öljy alkoivat jo tapella tilasta ja lisää ytyä taisteluun sain pitämällä työtä kynttilän päällä (väripuoli kohti kynttilää). Jos kokeilet, niin varo ettei öljy syty palamaan. Minulla ei ole koskaan käynyt niin, koska öljyä on vain muutamia tippoja, eikä kynntilän liekki ole kovin kuuma.






lauantai 18. lokakuuta 2014

Kiinnostusta ja kunniaa...

Sain Ame's photo diary -blogista haasteen, jossa saan kertoa kolmesta minulle tärkeästä blogista, kolmesta jossa vierailen usein ja mielelläni.

Kuten tiedätte blogimaailma on täynnä mielenkiintoisia blogeja. Yhdessä vaiheessa luin kovasti runoblogeja, nyt kuvat ovat tulleet etusijalle. Tykkään sekä maalauksista että valokuvista.

Ainan-blogiin syöksyn aina kun näen sivupalkissani uuden postauksen tulleen. Ainan blogi on todella mielenkiintoinen, milloin mehiläiset ovat korkealla puussa, milloin kanat karanneet tai muuten vaan ihanasti esillä. Ja sitten vielä blogissa saan ihailla monipuolista taidetta: on mehiläisvahataidetta, joka on minulle aina kiehtovaa ja erilaista; milloin taidetta on poltettu, milloin maalattu, on kasvoja, on abstrakteja...on vaikka mitä. Kiitos Aina monesta piristyksestä blogissasi.

Millin on nyt tehnyt niin paljon meidän piristykseksemme luomalla haasteen Teemakuun taidetta. Uskon että tästä haasteesta on meille iloa pitkään. Millin blogissa olen pitkään ihaillut hänen taitoaan käsitellä kuvia. Aivan uskomatonta, mitä kaikkea Millin tietää muokkaamisesta ja myös koko tietokonemaailmasta. Jos olen tarvinnut apua jonkin ongelman suhteen, Millin on neuvonut ja tietää. Kiitos Millin :-)

Harakka on monipuolisesti lahjakas. Hänen blogissaan saa lukea runoja, katsella ihania luontokuvia, kuvanmuokkaukset ja taidehaasteisiin vastaamiset käyvät käden käänteessä. Vastaukset ovat aina taitavia ja omaperäisiä. Nyt Harakan selkä tekee kiusaa, eikä hän voi olla koneella paljoa, mutta haluan silti kertoa hänen blogistaan, koska se on monen papukaijamerkin arvoinen :-)

Vielä haluaisin kertoa monesta muusta mielenkiintoisesta blogista, mutta jätän haasteen näille kolmelle eteenpäin vietäväksi.



Kukkia ei nyt löytynyt, mutta tässä elämäneliksiiriä: sen ja kivojen blogikaverien avulla jaksamme syksyn yli.

Kiitos Ame :-)


torstai 16. lokakuuta 2014

Lokakuun abstraktit 8



Tällä kertaa Teemakuun taide, eli Lokakuun Abstraktit 8 maalaukseni on pelkkää maalausta.

Väreinä guassit, joista saa tummia ja syviäkin sävyjä jos käyttää öljyvärisivellintä. Vesivärisivellin on niin pehmeä, että sitä käyttäessä joutuu käyttämään paljon vettä, siksi työstä tulee kuivuttuaan vaalea. Sehän on vesivärin hienous, mutta joskus kaipaa ytyä. Vähän päällä välkehtii hopeaguassi. Akryylinä hopea olisi tosi hieno, mutta en voi käyttää sitäkään hajun takia. Reunoilla on hiukan picasalla sinistä, muuten kuva on käsittelemätön.

Aijai...yksi jäljellä, nyt täytyy keksiä jotain lopuksi......


keskiviikko 15. lokakuuta 2014

ONNEA Värikollaasit - haasteelle


VÄRIKOLLAASIT-haaste on saavuttanut merkittävän virstanpylvään: 200 haastetta.

ONNEA haasteelle ja suuret kiitokset tästä mielenkiintoisesta haasteesta, joka aina houkuttelee katsomaan, olisiko sopivia värejä. Tässä onnittelukukat, mutta mukana on haavekupliakin, jotta vielä löytyisi intoa ja ideoita jatkaa haastetta.



Sitten vielä viikon haastekollaasi.


tiistai 14. lokakuuta 2014

Akvarelleja...


Olen laittanut google +:aan uusia vesiväritöitäni. Koska kaikilla ei ole plussa käytössä, laitan muutaman tännekin. Nämä ovat otsakkeen abstraktit alla, mutta kummasti vain silmä näkee näissä muutakin. 




maanantai 13. lokakuuta 2014

Lokakuun abstraktit 7



Uusi viikko alkaa heti makealla taiteella. Makeaa tämä on siksi, että olen käyttänyt sokeria vesivärin lisämausteena.

Millin Teemakuun taide on saanut kovasti innostusta. Se on hienoa. On ollut tosi kiva seurata erilaisia mielenkiintoisia tekotapoja ja materiaaleja.


Edit: Minun piti jo alunperin kertoa, missä olen ensi kertaa nähnyt tätä sokeritaidetta: kesäretkellä Ainalla ja Perhottarella.
Oli kuitenkin lääkärin soitto ja se sekoitti kaikki plasmat taas kerran. Nyt ymmärrän, miksi niin väsyttää ja voimat ovat poissa. Kerron siitä myöhemmin, kun lisäkokeita on otettu.


lauantai 11. lokakuuta 2014

Lokakuun abstraktit 6



Teemakuun taide Lokakuun abstraktit. Kiitos Millin :-)

Tämä leikki alkoi yhdestä lyijykynäpiirroksesta. Sitten teki mieli kokeilla, mihin kaikkeen piirros vääntyisi. Tässä koottuna neljä eri versiota.


perjantai 10. lokakuuta 2014

Lokakuun abstraktit 5



Millinin Teemakuun taide/Lokakuun Abstraktit

Kerroinkin, että olin niskan takia magneettikuvassa. Aika meni nopesti, kun suunnittelin kuulemistani äänistä kuvaa. Tässä nyt yksi versio siitä. Voi olla että jatkan vielä joskus kuvaa, mutta nyt niskani ei anna tehdä niin tarkkaa, kuin haluaisin vielä tähän. Voi olla että idea tuli jo kaluttua loppuun...




torstai 9. lokakuuta 2014

Taikakuvat 35



Tänään lähdettiin Siskon kanssa metsään kuvaamaan sammalta ja jäkälää.

Siskon Taikakuvat 35 -haasteena siis Sammalet ja jäkälät

Lähde sinäkin metsään, se virkistää.




Oh NO


Minulla oli suunnitelma maalata monikerroksinen työ. Valitsin alustaksi ystävältä saadun ruudullisen paksun paperin. Ajattelin, että se on vahvaa ja hyvää monitasoiseen työhön. Tässä ensimmäinen kerros. Ensin vedetty vahaväreillä epämääräisiä kuvioita ja sitten quassiväriä päälle.



Seuraavaksi teipitin paperin ja töpötin luonnonsienellä akryyliväriä kevyesti päälle, erityisesti teippien väleihin.


Jätin värin hetkeksi kuivumaan ja unohduin jonnekin. Maalariteipit olisi pitänyt poistaa heti, mutta...
Kun poistin teippiä vain yläreunasta teippi lähti hyvin, muut repisivät paperin pintakerroksen mukanaan. Heitin paperin lattialle ja silloin tälläin mennessäni ohi tuijotin sitä. Tuli mieleen, että tuohon tyhjentyneeseen kohtaan voisi nyt laittaa jotain, vaikka hiekkaa.


Paksu kerros liimaa ja sitten hiekkaa ja pikkukiviä päälle. Taas lattialle kuivumaan, pöytä on varattu sille magneettikuvamaalaukselle :-)


Nyt hiekka on kuivaa ja mietin, maalaanko sen päälle ja takaosaankin vielä jotain, vai annanko olla. Kyllä se siitä selviää, kunhan taas ohimennessäni aikani katselen työtä.

Tämä vain vihjeenä, että ei kannata heti hylätä työtä, jos jotain sattuu. Lopputulos voi olla parempi, kuin alunperin olisit hoksannutkaan ajatella. Uudet ideat ovat aina odottamassa.

Olkoon tämä nyt sitä taidemaniaa, mutta en kuitenkaan linkitä tätä Teemakuun taiteeseen, koska sinne on tulossa muuta. Eikä tämä ehkä vielä ole valmis.


keskiviikko 8. lokakuuta 2014

Lokakuun abstraktit 4



Millinin Teemakuun taidetta ja kyseessä Lokakuun abstraktit 4

Tämän olen maalannut lasille ja myönnän, että ikkunasta tuleva valo tuli nyt avukseni. Onneksi sain vähän apua, sillä nyt niska, jalka ja muutkin nivelet ovat siinä kunnossa, että apua tarvitaan. Valon lisäksi aloitettiin pitkä kortisonikuuri. Siinä varoitettiin manioista ja muista oireista. Minulla varmaan Teemakuun taidemania senkun kiihtyy :-DDD

Olin eilen magneettikuvauksessa ja tästä haasteesta oli paljon hyötyä, puoli tuntia meni nopeasti, kun suunnittelin jyskyttävistä äänistä maalausta. Saa nähdä saanko sen paperille ja näytettäväksi...

Linkistä pääset katsomaan muitten hienoja töitä...

sunnuntai 5. lokakuuta 2014

Lokakuun abstraktit 3



Millin Teemakuun taidetta -haaste jatkuu vielä vesiväreillä. Kyseessä siis Lokakuun abstraktit. Nyt jo alkaa kutkuttaa, että mitähän Millin on keksinyt päämme menoksi ensi kuussa :-D

Vähän ytyä reunoille olen laittanut guassi- eli peiteväreillä. Etenkin valkoinen on peiteväriä. Rypistetty paperi taas kerran.
Tekisi mieli vihjata, mitä omaan mieleen tulee, mutta enpäs kerrokaan, vielä ainakaan. Sitä vain ihmettelen, että vaikka en mitään ajattele kun maalaan, aina abstraktistakin alkaa muodostua jotain, minkä mieli muuttaa kuvaksi. Pitäisi tehdä viivoja ja ruutuja varmaan, että mieli pysyisi kurissa.

Paperista vielä, niin tämä on akvarellipaperia, mutta tapetin taustapuolelle voi hyvin maalata. Tapetti on tukevaa ja pitää värin hyvin, lopputuloksesta ei tule sellaista haaleaa, kuin halvoista piirustuspapereista.


lauantai 4. lokakuuta 2014

Värikollaasi 198


Viikko loppuu kohta, mutta vielä ehdin mukaan...

Viikon Värikollaasin haasteeseen no 198

Annetut värit ovatkin kollaasissa mukana. Vähän joutuu mielikuvitusta käyttämään, mutta kyllä ne sieltä löytyvät :-D
Portista pääsee vanhan Kuusiston piispanlinnan yhteen huoneeseen.

perjantai 3. lokakuuta 2014

Lokakuun abstraktit 2


Kokeilen heti, miten jatkuva linkitys toimii...

               Millin Teemakuun taidetta ja kyseessä Lokakuun abstraktit

En osaa tälle muuta nimeä antaa, jokainen saa nähdä mitä näkee, tai värejä vaan...
Tehty vesi- ja guassiväreillä, ytynä nestetussia. Guasseissani on hopeaväri, siitä vähän glamuria mukaan :-D


torstai 2. lokakuuta 2014

Lokakuun abstraktit 1


Ihanaa, Millin on perustanut uuden haasteen:

                  Teemakuun taidetta

Osallistun tällä työllä heti mukaan. Työssä on vesiväriä ja peiteväriä, ei oikeastaan muuta kuin vähän raaputusta, rypistystä ja kallistelua, että väri valuu.

****************************

Kiitos Millin tästä uudesta haasteesta, tämä tulee inspiroimaan ainakin minua, toivottavasti monia muitakin. Minusta tähän voi osallistua ihan leikkimällä, niin minä ainakin aijon tehdä. Voi leikkiä erilaisilla materiaaleilla, hiekalla, roskilla, tai vaikka keittiöstä voi löytyä jotain hauskaa liimattavaksi maalin alle. Rohkeasti mukaan :-)



Taikaportti



Porttimme ei tänä vuonna paljoa taikuutta tarvinnut lisää, kun pääsen osallistumaan
Siskon Taikakuvat-haasteeseen. Hänellä on nyt 34. haasteena värikäs, loistava.

Villiviini on aivan uskomattoman punainen, moni on pysähtynyt portille ihailemaan.


keskiviikko 1. lokakuuta 2014

29faces kollaasit 2013 ja 2014


29Faces 2014 is ready. Thank You AyalaArt for this interesting challenge. I tried to use different material and teknics. I couldn't take all paintings with because pictures would be too small then.

29Faces 2014 kollaasi. Ihan kaikki ei mahtunut mukaan, muuten olisi tullut niin pieniä postimerkkejä. Itselleni tärkeimmät on mukana. Eri tekniikoita ja kokoja.


29Faces 2013
Laitoin mukaan viimevuotisen urakankin, koska silloin en tullut tehneeksi kollaasia, eikä kuviakaan ole enää missään nähtävillä. Tästäkin puuttuu osa samasta syystä kuin ensimmäisestä. Tunnelmia kuitenkin ja eri tekniikoita tässäkin nähtävillä.

I take with the challenge of 2013 because last year I didn't make a collage and these pictures aren't any more anywhere because I have finnished that blog which I had then.