perjantai 2. tammikuuta 2015

Teema 4: tammikuu 2015 ZIA 1



Nytpä saimmekin Milliltä luvan piirtää puhelimen vieressä sydämemme kyllyydestä. Saamme piirtää omia kuvioitamme, eli doodlingia, tai käyttää valmiita malleja eli zentangle-kuvioita, tai sitten yhdistää edellä mainittuja kuvioita luovasti ja valitsemaamme kokoon, eli tehdä ZIA-piirros, eli Zentangle Inspiration Art.

Viime aikaiset piirrokseni ovat olleet ZIA-versioita, mutta doodling on kyllä hauskinta siinä mielessä, että siinä saa piirtää täysin omia kuvioita. Tämä kuvani on ZIA, mutta pienempi mitä yleensä teen. Tämä johtuu siitä, että nyt jokin flunssa on painamassa päälle, eikä olo tunnu oikein hyvältä, suurta en nyt jaksanut aloittaa.

Teemakuun taide, Teema 4: Tammikuun 2015 ZIA.




34 kommenttia:

  1. Tämä on kultaa ja kimallusta, valoa ja loistoa, nauhoja, helmiä köynnostä. Tykkään tästä!

    Harmi kun flunssa kolkuttelee, minä kärsin siitä monta viikkoa ja olin ihan uupunut mutta selvisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voimat ovat poissa, mutta vähän täytyy tulla tänne kurkkaamaan. Saan voimia ja hyvää mieltä kauniista sanoistasi ja kommentista. Kiitos Sisko :-)

      Poista
  2. Tämä on upea, ja kun se on värikäs vieläkin parempi. Kuviot korostuvat edukseen.
    Nyt lääkitsemään tarpeeksi ettei flunssa iske voimallaan, lepoa ja lämmintä juomaa, ettei ole kylmäkään missään vaiheessa.! Pikaista paranemista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Istun Hyräilijn suuren villatakin sisällä ja nyt lakkasi viluttamasta. Vielä lämmittää lisää, kun luen teidän kaikkien ihania kommentteja.
      Kiitos Esther :-)

      Poista
  3. Oi, tämä on kuin kultainen koristekaiverrettu tarjotin, värit sopii mainiosti tähän. Tästä haasteesta saadaankin tosi upeita sovelluksia erilaisesta kuvioiden käytöstä.
    Flunssa on harmillinen, hoidapa hyvin ettei tule ikäviä jälkitauteja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piti oikein mennä katsomaan, voisiko se olla tarjotin. Voisihan se olla, mutta vaarana olisi, että joku laittaisi lasin liian reunalla olevan kuvion päälle :-o

      Tästä tulee mielenkiintoinen haaste, tulemme näkemään vielä aarteita, kunhan kaikki pääsevät vauhtiin ja oivaltavat omat vahvuutensa.
      Kiitos Sirokko!

      Poista
  4. Matkalla yli vuorien. Väljä ja vaikuttava työ, taustaväri syventää kokonaisuutta. Sinä olet kotonasi näiden kanssa, hienoa :)

    Laitapa illalla lusikallinen hunajaa kielelle ja anna valua hissukseen alas, sanovat auttavan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heti kun olen herkutellut näillä kommenteilla, menen ottamaan hunajaa. Laitan sitä teehen jatkuvasti, mutta nyt teen vielä ohjeittesi mukaan. Tohtorisetä sanoikin että kurkku on aika punainen. Nyt seurataan tilannetta, mutta vielä ei korotettu kortisonia.

      Taidanpa lähteä minäkin lentelemään yli vuorien...Kiitos Aina :-)

      Poista
  5. Oh Uuna, tämä on kyllä sinun juttusi. Pelkästään pohjaväri on upea ja siihen vuori, Ja nuo ihanat pallot ilmassa, heiluvinen nauhoineen. Kehystänyt olet kauniisti vielä punoksella maiseman. Tavattoman kaunis työ. Ammattilaisen laadukasta jälkeä.
    Minulla hanslankarin nyrkkipajan kyhäelmä valmis. Jahka tässä ehdin sen blogiini laittaa ja rekisteröityä haasteeseen ;-) Zentaglen mestaria ei minusta tule, hyvä jos saan läpi kahlattua haasteen. Mielenkiintoinen haaste sikäli, että saa opetella uutta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aloitin tämän värittämällä ensin taustan. Siihen syntyneet kuviot sitten ohjasivat tussikuvioiden syntyä ja kaaria.

      Olisit nähnyt minun ensimmäiset työni!! Taidanpa laittaa haasteeseen mukaan jonkin oikein vanhankin, niin sinä ja muut tajuatte, että olen harjoitellut näitä muutaman kerran. Ja sitten vielä se, että zentanglet ovat niin pieniä, että minun suuret käteni eivät pysty niitä tekemään, siksi teen näitä ZIA-versioita tai doodlingia, koska niissä ei ole kokovaatimusta. Zentangle on 9 x 9 cm. Ja siihen sitten vaikka mitä kuvioita, en voi edes unta nähdä.

      Uutta ja opittavaa riittää siis kaikilla. Kiitos Jaana!

      Poista
  6. Sanaton ihailusta! Sanon kuin Jaana, tämä on sinun juuttusi..myös tämä..siis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä tämä on minun juttuni nyt, kun olen löytänyt itselle sopivan tavan tehdä ja etenkin oikean koon. Aluksi yritin räpeltää aitoja zentangleja, eikä siitä mitään tullut. Mitä suurempia aloin tehdä, sitä paremmin homma sitten alkoi sujua.

      Tärkeää on siis löytää omat kuviot ja oma tapa tehdä.
      Kiitos Sini :-)

      Poista
  7. Upeat kuviot, jota vähän osasin odottaa :) Tässä on menossa iloiset juhlat, ilo ylimmillään!

    Selitit hyvin selkeästi eri tyylien erot ja muutenkin tiedät näistä paljon enemmän kuin minä. Kiitos kun autat selventämään teemaa :) Tästä tulee vielä yllätyksellinen kuukausi, paljon taidokkaita piirroskuvioita ja piirrostaidetta. Olisko se hyvä suomennos?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen käynyt kierroksella ja voin vakuuttaa, että tästä tulee yllätyksellinen kuukausi. Eniten tulevat yllättymään ne, jotka eivät ole aikaisemmin piirtäneet kuvioita, piirroskuvioita. Siis se on hyvä sana, minusta tuo kuvio-sana on aika oleellinen, joten pidetään siitä kiinni.

      Tässä juhlitaan uuden teeman aloittamista :-D

      Poista
  8. Miälenkiintoista. Peikko tarkasti harpilla, sen oma suu on ihan ympyrä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä Peikko, siitä on mainio aloittaa. Siirrä ympyrä paperille ja ala tehdä viivoja sen viereen, siinä se ja olet kärryillä. Voit laittaa suun kiinni.

      Poista
  9. Tykkään paljon väreistä ja kokonaisuudesta.Mielestäni erittäin kaunis.Harmi kun flunssailet.Itse olen juuri voittamassa kotiintulo lahjan eli lunssan.Koitahan levätä ja juoda jotain lämmintä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ulkona on niin tuulista ja liukasta, että muuta ei voikaan kuin huilailla - mitä nyt vähän piirtää ja istua koneella, mutta eihän sitä koko päivää jaksa maatakaan :-D

      Kiitos RaijaAnnikki ♥

      Poista
  10. Meressäkin on elämää. Kaunis teos. Nytköhän tätä taiteen muotoa pitäisi oikeasti alkaa harjoittelemaan ja kokeilemaan... Ihmiset vaatii sähköposteja, toiset kirjeitä. Puhelimessa ei kukaan enää nykyisin suostu puhumaan. Outoa sakkia ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai niin, nekin koukerot ovat sitten entistä elämää. Kyllä minä tunnen vielä muutaman, jotka puhuvat ja puhuvat, eivätkä yhtään kysy, mitä minulla mahdollisesti olisi asiaa.
      Keksi uusi paikka tehdä koukeroita, miten olisi suuren teekupin vieressä :-)
      Kiitos Lepis ♥

      Poista
  11. Sinä se jaksat taiteilla aina yhtä upeita kuvia. Minulta on piirtäminenkin jäänyt totaalisesti, mutta eipä se koskaan ole vahvimpia lajejani ollutkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Taiska ♥
      Sinähän olit ihan haka näissä kuvioissa, mukaan siis vaan, nyt eivät tekopuheet auta.

      Poista
  12. Kaunis, juuri sinun ominta tekniikkaa!! Pohjaväri hivelee silmiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Susu ♥
      Yritän pohjavärillä hämätä flunssan vapisuttaman käden kuvioita :-D

      Poista
    2. Hyvin hämätty, UUna! Pikaista paranemista sinulle. Minulla on vielä tämä teema korkkaamatta, huokaus, kynnys on korkea.

      Poista
    3. Sahaa kynnykseen lovi, siitä se lähtee hyvin, ensimmäisestä kuviosta. Lovi on kuin V, niitä monta rinnakkain, niin on jo monta kuviota :-D

      Poista
  13. Please feel better soon xoxo
    This piece is so cool- and even when you are down, your creativity seems unstoppable! be well my friend!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hello Jackie and thank You very much ♥
      I think that this flue doesn't come very bad, but I take easy any way.

      Poista
  14. Tässä näkyy kokemus! Kaunis työ! Ja kuvankäsittelynkin voi yhdistää tähän :) Hienoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Oranssin Punainen ♥
      Tausta on kyllä vesiväriä, ei kuvankäsittelyä. Muuta en ole tehnyt kuin vähän tummutta lisännyt, että kuviot erottuvat paremmin. Ensi kerralla voin vaikka tarvita, joten kiitos vihjeestä ;-)

      Poista
  15. En saa silmiäni irti upeasta punoksesta, tosi kaunis.
    Ihanan hehkuva ja valoisa työ.

    Kipeänä myös olen. Jouduin käymässä lääkärissä. Nyt on antibiootit poskiontelotulehdukssen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin kävin lääkärissä, koska tämän harvinaisen perussairauteni takia en saa sairastua, tai jos sairastun, niin kortisonia pitää heti nostaa. Nyt näyttää siltä, että pääsen aika vähällä, kortisonikin siihen tietysti auttaa. Toivottavasti sinullakin alkaa helpottaa pian.

      Kiitos kannustuksesta :-)

      Poista
  16. Tiesin heti, että tämä on sun juttusi!
    Ja niin upea työ sieltä syntyikin heti ekalla kertaa, tai ei tämä ole varmaankaan sun eka työsi, sulla taitaa siellä olla näiutä hienoja töitä iso vino pino!
    Paranteleppa itseäsi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämän tein ihan tätä haastetta varten, mutta onhan tuossa seinällä muutama harjoitustyö, muutama jopa parempi kuin tämä. Yritän keksiä jotain uutta, että olisi haastetta myös.
      Kiitos Harakka, toivottavasti pääset mukaan haasteeseen :-)

      Poista