keskiviikko 10. kesäkuuta 2015

Mäkitervakko vai puna-ailakki



Tontillemme on hiipinyt monenlaista luonnon kaunista kasvattia: kanervaa, puolukkaa, metsätähteä, oravanmarjaa, mustikkaa, kevätesikkoa, metsämansikkaa, käenkaalia, ketoneilikkaa ja mitähän vielä.
No nyt kallion kylkeen on tullut uusi kasvi, mieluinen vieras kyllä. Olen aina ihaillut näitä kallion kasvatteja. Joskus näkee koko kallion ihan violettina ja hehkuvana.

Ensin ajattelin ilman muuta, että tämä on mäkitervakko, mutta kun googlasin ja katselin kuvia, uusi vieraani taitaakin olla puna-ailakki. Sellaisesta en ole ennen edes kuullut. Yritin ottaa kasvista koko kuvaa, mutta sen verran tuuli, että kuvasta tuli liian epätarkka.

Tunnetko sinä tämän kasvin?




Tämä kaunis kurjenpolvikin on mandalassani, mutta tämä on taimitarhasta. Alppiruusuni alkaa kohta kukkia, nuput jo pullistuvat. Joka päivä on kiva seurata suurien nuppujen kasvua ja aukeamista.
Kunpa ilmat lämpiäisivät ja tulisi vihdoin kesä. Meillä ainakin on koko ajan tuulista ja viileää.

Hyvää kesää kuitenkin! Tulen ja menen ja joskus viivyn pidempäänkin :-D


15 kommenttia:

  1. Puna-ailakki tuo sinun kukkasi on. Nätti pihapiirien ja ketojen kukkanen. Kerään usein niitä niittyleinikkien ja metsäkurjenpolvien sekä koiranputkien kanssa maljakkoon.
    Rodollasi on upea väri.
    Kesä on, mutta niin hiiskatin kolea ja tuulinen. Kevytoppiksestani en ole vielä luopunut.
    Hyvää ja lämpimämpää kesää

    VastaaPoista
  2. puna-ailikki on yksi lempikukistani, niitä kasvaa meilläkin pihamaalla ja aimariin tavoin kerään maljakkoon muiden kesäkukkien kanssa, eilen viimeksi tyttäreni keräsi kimpun minulle:)
    tuulista ja koleaa täälkin, mut ens viikol alkaa loma, ehkäpä silloin myös jo muuttuu hieman kesäisemmäksi ilmatkin.
    nautitaan kaikesta kauniista, kukkien väriloisto parhaimmillaan ja onneksi ainakin mustikankukinta näytti onnistuvan!

    VastaaPoista
  3. Puna-Ailakkina minäkin tunnen tuon kaunottaren, kaunis kukka!

    VastaaPoista
  4. Ihastelin juuri tänään puna-ailakkeja. Venerantaan laskevan kallioisen rinteen maasto oli punaisenaan noita.
    Siitä on kaadettu puut toissa syksynä ja nyt se puhkesi kukkimaan aivan ihanasti.
    Kurjenpolvet ovat luonnossa vaatimattomampia, mutta kauniita. Montaa eri värisävyä löytyy.


    Minäkin kerään mielelläni Aimariin tapaan koiranputken kanssa niittykukkia. Ne ovat niin aitoja, ah.

    Alppiruusut olivat meilläkin mökillä kukassa. Kaksi vaaleanpunaista ja yksi valkea. Valkean kukat vielä nupullaan. Tänään sain ihastella pientä palokärjen poikasta mökkipihassa. Suloinen.
    Luonto on täynnään ihmeitä, joita saa nyt ihastella :-)

    VastaaPoista
  5. Kauniita on kukkasesi. Annetaan kaikkien kukkien kukkia kukkia vaan, niin luonnon kuin istutettuje.Hyvää kesä fiilistä .

    VastaaPoista
  6. Kukat ovat kauniita,tietää niiden nimen tai ei,usein en tiedä :) Mukavia kesä ajoja ja muutakin kivaa tekemistä ja olemista. Kesällä nautitaan olosta..

    VastaaPoista
  7. Puna-ailakki on kaunis, kuten moni luonnonkukka. EIhän niitä raaski pihaltaan pois häätää, kun sinne kerran tulevat :)

    VastaaPoista
  8. Puna-ailakki näyttää kukkivan nyt runsaana, viehättävä kasvi!
    Tämän viileyden ja tuulien takia on välillä sietämistä, mutta siitä huolimatta mennään ja tullaan ;)

    VastaaPoista
  9. Monta varmistusta sait puna-ailakille :) Nuo karvat sen paljastavat, mäkitervakko on paljas ja hieman kapeampi peräinen. Saman suvun kasveja ovat kuitenkin.
    Tuuli saa aikaiseksi karseita hepuleita tässä huushollissa! En yhtään pistäisi pahakseni sadetta tai koleutta, mutta tuulesta en tykkää yhtään. Kyllä sitä lämmintä sitten heinäkuussa saadaan viimeistään!

    VastaaPoista
  10. Puha-ailakki on kuvassa. Minäkin olen antanut kasvaa tontillamme ja hyvin leviää.

    VastaaPoista
  11. Beautiful flowers and fabulous photos of them! Very well captured! Wonderful summertime!
    Hugs, Annette

    VastaaPoista
  12. No onpas kinkkinen juttu. Minä en pitäisi ailakkia noin karvaisena. Mutta katsonpa tarkemmin kun lähden koiran kanssa lenkille. Siellä niitä ailakkeja kasvaa ojassa!

    VastaaPoista
  13. Your Red Campion is beautiful!! At first I thought it was Borage because of the fuzziness! And the spreading Geranium is beautiful as well! I love to see all of the new growth as well! Hugs my friend!

    VastaaPoista
  14. Sullahan on siellä vaikka mitä kaunista kasvamassa!

    VastaaPoista