maanantai 31. elokuuta 2015

Mansikkakakkua Millinille...



...ja Estherille myös iso pala, mutta kyllä tästä riittää kaikille Teemakuun haasteeseen osallistujille.

Tämä tekemäni luomukakku on yhdeksäs tekeleeni Teemakuun taiteen, Teeman 9 sarjaani.

Tässä myös kollaasi saman tien, päivät kun tässä kuussa loppuvat :-)
Kesä ei kuitenkaan vielä lopu, eihän...





Lisään vielä komean papukaijamerkkikollaasin tähän, vaikka en ole sitä virallisesti saanut, mutta tämän postauksen myötä se toivottavasti minulle annetaan :-D





sunnuntai 30. elokuuta 2015

Kukkakeinu



Teemakuun taide, Teema 9, Heinä- elokuun haasteena luonto, luomu, eko...

Tässä minä keinun kukkakeinussa. Olen tässä vähän nuorempi, kun tukkakin on vielä ihan musta. On kyllä myönnettävä, että en ole tehnyt nukkea itse, vaan olen saanut sen ystävältä, joka kerran teki näköisnuket kaikille juhlaillan vieraille. Se oli uskomatonta ja tosi hauskaa. Kaikissa nukeissa oli tosiaan paljon jotain kohteeltaan.

Keinun olen tehnyt itse punomalla viinirypäleen varteen kukkia. Vaikeinta oli kuvaus, koska aina tuli liikaa maata mukaan - tai puita, joita meillä riittää jokaiseen kuvaan.

Tämä on kahdeksas vastaukseni haasteeseen. Yksi vielä, niin haaste on suoritettu, ei ehkä niin kunnialla joka vastaus, mutta tehty kuitenkin. Huomenna siis viimeinen, joka nytkin on jo valmis, mutta ei kaikkea kerralla.


lauantai 29. elokuuta 2015

Sydänpuro



Osallistun tällä sarjalla Teemakuun taiteen teemaan 9 eli heinä- elokuun haasteeseen. Kyseessä on numero 7, eli pari vielä, mutta vielä on pari päivää aikaakin :-)

























torstai 27. elokuuta 2015

Sykäyttävää postia Maahiselta

Metallic 1/9 "Portti"

Vaihdoimme Maahisen kanssa kortteja ja sain henkeä salpaavaa postia tällä viikolla. Näissä korteissa on jotain mystistä, joka vaikuttaa minuun syvälle.
Kun näin nämä kortit Maahisen blogissa, tiesin heti, että nämä pitää saada. Nyt kun kortit ovat kädessäni, ymmärrän miksi. Kuvat eivät tuo lainkaan esiin näiden korttien sanomaa, nämä pitää saada käteen ja katsottavaksi kauan ja usein.


Metallic 2/9, "Suljettu mieli"

Maahisen rytmittämä metalli tulee upeasti esille. Taustat ovat taiteelliset ja kauniit. Symboliikka on erityisen kiehtovaa, tykkään myös rohkeasta sommittelusta.


Metallic 3/9, "Elämän helmet"

Kiehtovaa, eikö olekin??

Maahinen ei ole vielä saanut kortteja minulta. Pöytä on kyllä täynnä kortteja, mutta en ole ehtinyt vielä kuvata niitä ja osa tarvitsee vielä tukevan taustan. Huomenna kuvaan kortit ja sitten Maahinen pääsee valitsemaan.

Ensi kuukaudesta tuleekin kiireinen, jos aijon ottaa osaa 29Faces-haasteeseen, joka taas alkaa. Huhuh...vielä on muutama Teemataidekin kuvaamatta ja uusi haaste alkaa sielläkin, eikä Luovaa lauantaita voi unohtaa.

Niin ja sitten Maahisen ylläri, eli neljäs kortti:

Kalliomaalaus 4/4
Kalliomaalaukset ovat aina kiehtoneet minua, niin tämäkin. KIITOS ihana Maahinen, tämä oli upea lähetys, joka oli laitettu hienoon kuoreen.






Joutsen on juuri nousemassa siivilleen ja räpyttelee niin kovaa, etten saanut tarkkaa kuvaa. Kaunis!


maanantai 17. elokuuta 2015

Mennen tullen ja hetken ollen


On tämä yhtä menoa ja tuloa, hetken kotona oloa ja sitten vaari on vauhdissa taas. Ymmärtää sen, kun vihdoin on kesä ja voi ajaa katto auki. Olemme siis retkeilleet, mutta olen kyllä välillä istunut päivystyksessäkin muutaman tunnin. Säikähdyksellä selvisin, kun luultu veritulppa pohkeessa olikin repeytynyt kysta. Sen siitä saa, kun liikaa menee ja jopa tanssii...

Olen sentään tehnyt muutaman atc-kortinkin ja saanut korttikirjani liimattua täyteen. Sen huomasin, että olisi pitänyt leikata joka kolmas sivu pois, vaikka albumissahan on sellaiset kapeat pahvit antamassa tilaa. Ei ollut riittävästi, vaan koska kortit ovat paksuja, albumi alkoi pullottaa. En tee sitä täyteen asti, vaan otan lopusta sivuja pois ja loppupäähän jätinkin joka kolmannen sivun leikattavaksi pois.

Elokuun kunniaksi tein muutaman kuutamokortin. Jos haluat katsella muita, piipahda kotisivuillani. Nyt en vielä vaihda kortteja, mutta Maahinen saa omansa. Ovat lähes valmiit. Saanko lähettää yllärikortit?









Hyvää kesäistä viikkoa kaikille :-))

tiistai 4. elokuuta 2015

Musiikkia ja metallia

Vas ylhäältä Kaksin 1, Kaksin 2, Kaksin 3, Kaksin 4


Enkulin musiikkihaasteessa on tällä kertaa Janne Raappanan Kaksi onnellista.

Tässä minun tulkintani aiheesta. Kollaasissa on neljä atc-korttia.


Eija haastaa tekemään atc-kortteja joko Perhosen siivillä, Kerro se kukkasin tai Metallin hohtoa. Haasteet voi yhdistää tai tehdä erikseen, kuten minä olen nyt tehnyt.
Nämä neljä korttiani kuuluvat haasteeseen Metallin hohtoa.




Korteilla on mielikuvitukselliset nimet :-DD
Metallia 1, Metallia 2, Metallia 3 ja Metallia 4


Nyt julkaistut kortit eivät ole vaihdossa, mutta myöhemmin tulee vielä lisää Enkulin musiikkihaasteeseen. Sieltä voit Enkuli valita muiston tästä haasteesta jos haluat :-)


sunnuntai 2. elokuuta 2015

Taidetta ja herkkua luomusta



Teemakuun taide on jo ehtinyt elokuuhun. Menossa on haaste no 9, joka on alkanut jo heinäkuussa.
Tässä vastaukseni no 5, joka on menossa leipääni. Piti vähän leikkiä ensin. Kaikki on luomua, ostettu suoraan kasvattavalta tilalta.



Sama siemenmandala suoraan ylhäältä. Reunalla on herneitä, sitten auringonkukansiemeniä ja sitten tuleekin aukko aivoissa, eli nyt unohdin tuon keskimmäisen siemenen lajin, mutta käyn täydentämässä sen tänne, kunhan aukko täytyy - jos täyttyy :-)))




Tämä taideteos on muovailtu kvinoan siemenistä. Nekin menevät leipätaikinaan mukaan. Haudutan hetken sekä näitä, että hernesekoitusta. Leipiäni olette nähnyt niin monta kertaa, että niitä en nyt kuvannut. Tämä on haastevastaukseni 6. Onneksi on elokuu alussa, elokuuhan on sadonkorjuun aikaa.

Tunnelmallisia iltoja teille :-)