torstai 28. tammikuuta 2016

Kuvaleikkejä ja kiukuttelua


Olisipa olo perhosen kevyt, mutta ei se oikein ole, kun on tyhmä niin on tyhmä. Voi hitsi kun en saa yhteyttä koneesta toiseen. Kaikki olen mielestäni oikein ladannut ja kuvat näkyvät toisessa koneessa, mutta eivät toisessa, siis tässä uudessa.

Kuvittelin, että ottaisin tuon toisen kuvakoneeksi ja lataisin sinne kaikki kuvaohjelmat (ja niin olen jo aika paljon tehnytkin) mutta koneiden yhteispeli ei ole yksinkertaista. Latasin nämäkin kuvat pilveen ja kuvittelin sitten vain nappaavani ne sieltä tänne maan päälle alas ja tänne näkyviin, mutta siellä ne vain leijailevat ja minä nappasin muistitikun ja toin kuvat tänne.

Sain Milliltä hyviä ohjeita ja Ainaltakin vihjeen Driveen. Sinnekin sain kuvat hyvin ja siellä ne ovat tallessa, mutta en saanut sieltäkään kuvia tänne blogiin tai omiin kansioihin täällä. Voi hitsi, kun täytyy olla niin tyhmä näiden kanssa. Juuri kun luulee ymmärtävänsä ja on mielestään tehnyt kaikki oikein, niin sitten jokin ei toimi.

Olette varmaan ihmetelleet, missä olen. Olen ollut ulapalla ja toisaalta kiukutellut itseni kanssa. Mutta kyllä tästä taas selvitään. Kuvaleikit on kuitenkin tehty, vaikka sitten pitikin siirtää ne vanhanaikaisesti tälle koneelle.

Nyt täytyy kerätä voimia uusiin haateisiin. Jännittää mitä Teemakuu kutsuu tekemään.
Terveisin kaikille, kyllä tästä selvitään, onhan minulla uusi kone. Taitaa vanha keino olla parempi kuin pilvellinen uusia.

Tässä muutama leikki lisää...











11 kommenttia:

  1. Onneksi se oli kone minkä takia olet ollut poissa. Joskus se vanha konsti on parempi kuin tuhat uutta. En minäkään osaa neuvoa,hyvä kun itse jotain tajuan.

    Kiva kun tulit jälleen upeiden kuviesi kanssa! Kyllä kaikki vielä hyväksi muuttuu, muistitikku auttaa asiaa ja kiva seura :)

    VastaaPoista
  2. Voi kaunita nuo sinun kokeilutyöt ♥

    VastaaPoista
  3. Kuvaleikin kyllä osaat, upeita kuvia! Perhonen on ihana!

    Pilven kautta itse kuviani koneiden välillä siirtelen, kätevää. Meilaile jos kaipaat lisäohjeita, minulla on nippu rautalankaa valmiina :D

    VastaaPoista
  4. Oi silmiä hivelevän kaunista kuvaleikkiä. Ihania värejä, lehtiruotokuvioita, muotoja ja niitä perhosia. Kuvista päätellen leijailet itsekin jossain perhosten kera ;-)
    Vaan eipä niin ollutkaan.

    No, ikäviä ja tympeitä juttuja, kun alkaa tökkiä. Minusta on tullut koneiden kanssa hyvin laiska. En tee kuin just sen, mikä ihan pakko. Tosin jälkikin sitä, vaan en vaan jaksa innostua.
    Suunnittelin jo tablen hankintaa. Sillä kun voi selailla vaikka puoli-istuvassa asennossa. Tuolilla koneen edessä istuminen käy niin vietävästi selkään. Jos vain skannaukset ja kuvansiirrot kannettavalla ja tietty päivitykset blogiin. Selailu ja kommentointi sohvannurkassa.

    Toivottavasti homma koneiden välillä pelittää ja pääset keskittymään hauskempiin juttuihin :-)

    VastaaPoista
  5. Ihania töitä! Minä luotan ainoastaan vanhanaikaiseen systeemiin joko tikku tai ulkoinen kovalevy;)

    VastaaPoista
  6. Koneet ovat raivostuttavia ja saavat itse kunkin tuntemaan itsensä tyhmäksi.

    Onneksi luovuus ei ole haihtunut koneiden kanssa tapellessa, voimakkaita töitä!

    VastaaPoista
  7. Huikaisevaa kauneutta jälleen olet luonut.
    Ihanaa alkavaa viikonloppua sinulle.

    VastaaPoista
  8. Kyllä on tuttua tuo, että koneet ei tee, mitä haluaisi.

    VastaaPoista
  9. So sorry you are having so many issues with these machines! Hopefully soon things will straighten out for you!
    You artwork continues to be just gorgeous!! love those colors and textures!
    hugs,Jackie

    VastaaPoista