maanantai 15. helmikuuta 2016

Välkettä ja värinää



En voi uskoa, ette varmaan tekään, mutta minä olen sairaana, tosi sairaana.
Eilen illalla/yöllä aloin palella ja täristä niin etten ollut sängyssä pysyä. Koko yläkroppa, etenkin kädet, tärisivät sellaista kymmenen sentin lenkkiä. Se olisi ollut hupaisaa, ellei olisi ollut jotenkin pelottavaa ja kummallista.

Minulle tuli mieleen, että onko jotain vialla tässä aivolisäke-sairaudessani. Vaari säikähti ihan ja soitti piipaa-auton. Eivät meinanneet saada mittauksiaan tehtyä, kun mikään ei pysynyt paikallaan. Selittivät rauhallisesti, että nyt on sellaista tautia liikkeellä, jossa äkkinäinen kova kuumeen nousu aiheuttaa tällaista. Olimme mitanneet kuumeen, mutta yhtään ei ollut. Kun ehtivät paikalle kuume olikin alkanut nousta ja nousi siinä heidän ollessaan koko ajan. Monilla kuulemma yli 40, minulla ei kuitenkaan onneksi tullut huippulukemia, varmaan rokotus auttoi.

Eivät vieneet mukanaan, vaan neuvoivat lihaksia rentouttavan tabletin ja kuumetta alentavan. Olisi saanut kuitenkin soittaa uudestaan, jos olisi jatkunut tai pahentunut. Jonkin ajan päästä mukava lämpö alkoi levitä kolmen täkin alle ja sain vähän nukuttua. Heräsin siihen, että lämpö ei enää ollutkaan mukavaa vaan polttavaa.

Eivät selvästikään tienneet mitään aivolisäkkeen vajaatoiminnasta, koska kun kyselin paljonko nyt lisään aamulla lääkettä, niin sanoivat, että entisen ohjeen mukaan. Soittivat kyllä lääkärillekin ensiapuun, mutta ei tiennyt hänkään. Itse tein, kuten minulle oli erikoislääkäri antanut ohjeeksi, eli tuplalääkitys, jos sairastuu. Siinä on vain se ongelma, että jos tulee paha olo ja kaikki tulee ulos, niin silloin tarvitaan piikitystä. Vielä ei tiedetty, onko tämä influenssa vai noro-virus, jota kuulemma myös on paljon liikkeellä. Pelkäsin jälkimmäistä, koska se minun tapauksessani olisi paha. Onneksi ei kai sitä, koska pahanolon lisäksi ei ole tullut muuta.

Nyt on pientä, että naamakuvahaaste jää kesken ja muut menot tällä viikolla. Äiti olisi tarvinnut matka-apua, mutta ei voi mitään. Nyt on minun vuoroni laiskotella, vaikka ei tämä oikein siltä tunnu. Olen nukkunut koko päivän, nyt havahduin hetkeksi ja ihmettelin, onko ilta vai aamu, eli yö vai päivä. Kello ei vastannut, mutta pimeys selvitti tilanteen.

Tämä terveisinä teille, ettette ihmettele, minne olen matkustanut. Nähdään taas pian...


20 kommenttia:

  1. Vaikuttaa pahalta taudilta tuo. Toivottavasti paranet pian. Hyvällä syyllä saat laiskotella, levätä ja hoitaa itseäsi.

    VastaaPoista
  2. Kovalta kuulostaa! Nyt huilaat kunnolla! Lämpimiä paranemisia!

    VastaaPoista
  3. Hoida itseäsi ja lepää.kaikki muu on sivuseikkaa.Paranemin ajatuksia sinulle.

    VastaaPoista
  4. No voi itku sentään! Tuota et olisi tarvinut, mutta nyt vain rauhallisesti se on hyvä apu myöskin, että elimistösi saa tarvitsemansa levon. Ja onneksi osaat itsekin säädelllä lääkkeitäsi!! Kaikki muu on sivuseikkaa ja hoituu kun niiden aika taas on. Sinä nyt tärkein!! Kiitos kun tulit kertomaan, kyllä sitä aina miettii. Parane pian! :)

    VastaaPoista
  5. No ompa sulla paha tauti, toivottavasti lääkkeet auttaa ja paranet pian.
    Lepää nyt ja unohda nämä blogihommat kunnes paranet. Voimahalit!

    VastaaPoista
  6. Nyt vaan huilaat ja parantelet itsesi. Pikaista paranemista.

    VastaaPoista
  7. Juotavaa ja lepoa, parane pian! Haleja:)

    VastaaPoista
  8. Nyt vain hoidat itseäsi ja unohdat kaikki muut. Parantavia ajatuksia ja voimahalit!

    VastaaPoista
  9. Auts, voi sinua! Nyt jätät kaiken muun, pidät huolta vaan itsestäsi ja annat muiden hoitaa sinua! Nih!

    VastaaPoista
  10. Pahus, että sekin vielä. Koeta nyt kestää, vaikka helppohan se on täältä viisata :o

    VastaaPoista
  11. Parantavia lämpimiä haleja ajatuksen voimalla sinulle paljon. Asiat tärkeysjärjestykseen ja kaikenmaailman haasteet sivuun. Parane pian Uuna!

    VastaaPoista
  12. Lepoa, kiireettömyyttä, pois stressaavat pitäisi tehdä ajatukset.
    Kaikkea ehtii, kunhan jaksat.
    Paranemista!

    VastaaPoista
  13. Onpa hankala tauti. Koita nyt kuitenkin levätä ja parantua ja energiaa sinulle sairasvuoteelle.

    VastaaPoista
  14. Huh, kuulostaapas pelottavalta. Toivottavasti talttuu pian, eikä pahene enää.
    Itsekin olen ihmetellyt joskus ensiapuryhmän tietämättömyyttä ongelmatilanteissa.
    Oman paikkakunnan ensihoitajat hyvin kouluttautuneita, osaavia, mutta kun välillä tulee naapurikaupungin ambulanssi niin siellä ei kaverit tunnista epilepsiaa paniikkikohtauksesta.
    Silloin tuntee ihminen olevansa heikoilla, jos ensihoitajat eivät tiedä jo olevista sairauksista mitään :-O
    Onneksi sinulla on ohjeet erikoislääkäriltäsi.

    Jos pahenee, mene vastaanotolle lääkärille. Sinun sairaudessasi ei kannata liian sairaaksi itseään laskea. Ja nyt influenssaviruskin kovin kuuteen vuoteen.

    Paranemishaleja ja pikaista toipumista Uuna <3

    VastaaPoista
  15. Voi kamaluus miten ärhäkkä kuume. Paranemishaleja tuhat.

    VastaaPoista
  16. Sulle nyt paljon parantavia ajatuksia täältä lähettelen, vaikka itsekkin olen vielä sairaaana.
    Mutta toivon, että sinä paranet pian ja hyvää Ystävänpäivää 14pv sulle myös.

    VastaaPoista
  17. Hui, kuulosti pelottavalta. Kovasti voimia taudin nujertamiseen ja samalla lepoa runsaasti! <3

    VastaaPoista
  18. Huh! Toipumista Uuna! kuulosti pahalta, vähän kuin olisi ollut horkka?

    VastaaPoista
  19. Dear Uuna, please rest and take care. Yes, let others pamper and wait on you, you just rest and relax. so sorry for your ill health and know that I am keeping you in my prayers and sending you healing and good health wishes and thought xoxo

    VastaaPoista