torstai 7. heinäkuuta 2016

Ruikutusta



Tämä on todellisuudessa hieno lamppu, mutta nyt minulle tulee tästä mieleen kaikenlaiset rakkulat ja limapallot, jotka ovat täyttäneet keuhkoni. Jos et kestä ruikutusta ja valitusta, niin jätä tämä lukematta.

Olette tietenkin luulleet, että minä nautiskelen rannoilla, kalastelen ja retkeilen. Toisin vain tämä kesä meni ja menee vielä pitkään. Viime postauksessa jo kerroin hengitysvaikeuksista ja silloin sain kortisonia ja muuta. Luulin, että siitä alettaisiin toipua ja nousta, mutta mitä vielä. Huonompaan suuntaan koko ajan. Olen ollut TYKS:ssä useaankin otteeseen, en kuitenkaan sisällä, mutta tuntikausia tutkimuksissa.

Ensin tulivat siihen tulokseen, että minulla on sydämen vajaatoiminta, se kuulemma yskittää. Mitä tuttavapiiristä olen kuullut, niin ei kellään kuitenkaan tällaista kauheaa yskää ole ollut, joka ei ole antanut yhtään nukkua - tai no - korkeintaa pari tuntia yössä. Vajaatoimintaan määrättiin nesteenpoistotapletteja ja pari päivää tuntuikin, että taitaa auttaa, mutta sitten kaikki vain paheni. Taas oli pakko lähteä lääkärille, vaikka tuntui niin turhauttavalta. Mutta en voinut jäädä odottamaan, koska yskin ja yskin ja yskin. Tämä lääkäri vihdoin kuuli ääniä keuhkoistani, siellä pulputti, rahisi ja suhisi. Hän lähetti minut taas tyksiin. Siellä edelleen tarrattiin tuohon sydämen vajaatoimintaan, vaikka oma maalaisjärkeni sanoi, että eikö ihmisellä voi olla kahta sairautta kerrallaan. Kun sitten tulehdusarvot olivat kohonneet, alkoivat sielläkin uskoa, että jotain muutakin on. Yksi antibiootti oli jo menossa ja nyt tuli toinen, oikein yty satsi lisää.

Kun luin Kannasta tietojani, niin löysin sielä diagnoosin keuhkokuume. Sitä ei kyllä minulle kerrottu, mutta selvisipä kuitenkin. Varoitettiin kuitenkin, että jos CRP ei ala laskea, niin sitten täytyy ottaa tiputukseen. Oli siis jännät paikat eiliseen asti. Yskin aamuyöllä puoli neljään asti ja sitten torkahdin istuvillani pariksi tunniksi. Olin jo varma, että nyt mennään sisälle. Järjestin monia asioita siihen malliin, siksi oli yllätys, että tulehdusarvot olivat kuitenkin lähteneet laskuun. Olossa sitä ei tuntunut, mutta hieno homma joka tapauksessa.

Eilen en saanut päivälläkään nukuttua, siksi olin illalla niin puhki, että en edes pystyssä pysynyt. Isäntä talutteli vessaan ja katsoi perään koko ajan. Yhdeksältä kerta kaikkiaan lyyhistyin tyynypinoni päälle sohvalle ja pyysin yläkerrasta, että antakaa nyt minun nukkua edes vähän. Ja antoivat. Nukuin ensin kaksi tuntia, sitten käänsin tyynypinoni sohvan toiseen päähän ja nukuin toiset kaksi tuntui. Tuntui ihmeelliseltä. Olin niin hyvillä mielin, että menin uudestaan tyynypinon päälle ja heräsin kolmen tunnin päästä. Pikaisesti vessaan ja takaisin sohvalle. Vielä muutama tunti ja kello oli aamulla kuusi. Siis yhdeksän tuntia!!! Aivan uskomaton määrä. Lähes kahteen kuukauteen en ole nukkunut tällaista määrää.

Nyt alan uskoa, että tästä selvitään. Välillä on ottanut tiukille ihan pelkän väsymyksen takia. Ja loppumattoman yskän, johon ei välillä tullut taukoa moneen tuntiin.

Keskellä kesää! Kaikki suunnitelmat menivät pieleen. Meillä oli varattuna asuntoauto, jolla piti lähteä kesäretkelle mm Ainan luo ja muuallekin Suomea kiertämään ja kalastamaan. Kaikki peruuntui.  Pääasia, että nyt vihdoin löytyi anibiootti, joka alkoi tehota. Kestää silti kuulemma kauan, ennen kuin voimat palautuvat.

Taitaa käydä niin, että Teemakuun taidekin jää ensimmäisen kerran väliin. Onhan tässä vielä aikaa, joten katsotaan nyt.

Sorry tämä ruikutus, mutta halusin kertoa, missä oikein reissaan ja piileskelen...sohvannurkassa.


21 kommenttia:

  1. No huh, onneksi syy yskään löytyi, mutta kylläpä kesti kauan diagnoosin saaminen. Voi, tätä terveydenhoitoa :(
    Nyt toivotaan, että antibiootit purevat ja lujaa ja voit vähitellen alkaa kuntoutua.
    Kesälomasuunnitelmien pieleen meneminen on tietenkin tylsää, mutta tärkeintä on, että alat päästä kuntoon!

    Terveiset Turusta, jossa olen ollut muutaman päivän, tänään kotiin.

    VastaaPoista
  2. Todella ikävä juttu kuulla sairastelustasi. Onneksi on tauti talttumassa, joten kyllä sinä siitä tokenet vielä lomailemaankin. Jos ei kesällä, niin onhan syksylläkin hyviä säitä reissata.Eikä yleensä liian kuumakaan. Siitä se lähtee kuntoutuminen päivä kerrallaan, kun apu on vihdoin löytynyt.

    VastaaPoista
  3. Tulipa sinulle rankka kesä, kyllä terveys on se tärkein asia. Kovasti toivotaan että saat taudin nitistettyä. Itsekin olen keuhkokuumeen sairastanut vähän nuorempana, mutta koville sekin otti. Luulisi nykyajan lääkkeillä olevan tehoa, kun vaan saa oikean diagnoosin. Pikaista paranemista ja voimia toipumiseen, vaikka ei se aina hetkessä tapahdu.

    VastaaPoista
  4. Hyvänen aika miten sairas olet ollut. Toivottavasti tautisi saadaan hoidettua ja paraneminen alkaa. Ikävä myös kun lomasuunnitelmat eivät onnistuneet niin kuin olitte toivoneet. Elämässä ei aina mene niin kuin haluaisi, esteitä tulee mitä ei haluaisi. Luulin että olet kalastelureissulla ja lomailemassa.

    Hyvää kesää ja pikaista paranemista!

    VastaaPoista
  5. Tsemppiä paranemiseen! Ja hyvä, että sait jo nukuttua.

    VastaaPoista
  6. Toivon sinulle paranemista ja voimaantumista sekä hyvää kesää.

    VastaaPoista
  7. Voi, miten huono tuuri, mutta onneksi olet nyt voiton puolella. Voimia toipumiseen!

    VastaaPoista
  8. Harmi, kun ei ajoissa löytynyt oikeata antibioottia.
    Jospa nyt kaikki kääntyy parempaan suuntaan, eikä koko kesä mene pilalle.
    Pikaista paranemista!

    VastaaPoista
  9. Onneksi syy selvisi ja saat nyt oikean hoidon. Paranemishaleja minulta.

    VastaaPoista
  10. Yskiminen on todella väsyttävää,hyvä että syy löytyi.Vimia sinulle.

    VastaaPoista
  11. On se hyvä kun Kanta palvelu on sieltä löytää tietoja lääkäri käyntien jälkeen.

    Keuhkokuume on raskas petiin kaatava sairaus.
    Voimaa Sinulle! Toivottavasti pääset pian rentoutumaan kalaisien vesien äärelle.

    Muuan vuosi sitten sairastin keuhkokuumeen. Jouduin makaamaan sairaalassa tiputus antibiooteissa ja nesteytyksessä liki kaksi viikkoa. Lihakseen myös pistettiin jotain lääkettä. Kuume oli niin korkealla etten ajoittain muista mitään siitä ajasta.
    Hoitona oli myös vettä olevaan muovipulloon pillillä voimakkaasti puhaltaminen, jotta lima lähtee liikkeelle.

    VastaaPoista
  12. No voi, keuhkokuume ei olekaan leikin asia. Toivottavasti tauti saadaan nyt kuriin ja ehdit vielä nauttia jonkin verran kesästäkin. Toipumisia sinulle ja parempaa kesän jatkoa toivotellen!

    VastaaPoista
  13. Lepää tauti rauhassa pois, jaksat taas tarttua kunnolla elämään kiinni. Keuhkokuume on varmasti kova kokemus ja ehkä se matka vain siirtyi ja ilmat ovat suotuisammat, kuin nyt ovat.

    VastaaPoista
  14. Onneksi diagnoosi lopulta löytyi ja oikeanlaiset lääkkeet alkavat purra. Nyt vaan hissukseen voimia keräämään luonnosta ja raittiista ilmasta nauttien. Toivottavasti nämä sateet pian loppuvat ja sääkin kääntyy parempaan suuntaan. Voimia sinulle ja parempaa kesän jatkoa!

    VastaaPoista
  15. No kyllä sinua on koeteltu. Hyvä että diagnoosi löytyi (itse on teininä sairastanut keuhkokuumeen, että tiedän mitä se on. Silloin makasin sairaalassa monta viikkoa) Ja onneksi tuo antibiootti toimii sinulla! Kyllä sinä selviät, halauksia ♥

    VastaaPoista
  16. Keuhkokuume jos mikä vie voimat pidemäksi aikaa, liian kauan kesti, ennenkuin oikea tauti löytyi ja siihen lääkeet jotka tehoaa. Voimia paranemiseen!

    VastaaPoista
  17. No, olet siellä ollut tosi kipeänä pitkänkin aikaa jo!
    Hyvä, kun lopulta saat oikeata hoitoa!
    Lomareissun voitte tehdä syksylläkin, silloinkin kala syö ja on kaunista ruskaakin varmaan Ainan luona silloin jo!
    Toivon sulle pikaista paranemista!

    VastaaPoista
  18. No ohhoh! Niin ajattelin, että kalassahan sinä olet ja kesäretkillä. Tosin ihmettelin niin täydellistä hiljaisuutta.
    Oletpa todella sairaana ollutkin. Hyvä kuitenkin, että olet jo hiukan parempaan päin.
    Antibiootit vievät kyllä viimeisetkin voimat. Söin itsekin kaksi kuuria peräkkäin ja tuntuu ettei mikään ole enää ennallaan ;-)

    Ei se mitään ruikutusta ole, kun kertoo kuulumisiaan. Sairauksilleen ei kukaan mitään voi, tulevat lupaa kysymättä. Harmillista se silti on. Mieluummin sitä terveenä olisi.
    Ja hyvä että kerroit, niin ei hätäillä, että mitä sinulle on sattunut. Tosin hälyttävä on tilanteesi ollutkin.

    No toivottavasti toivut hyvin ja pääset taas kalaan ja lomareissuille.
    Mukavaa ja lämmintä heinäkuun loppua ja suuria saaliita.
    (Söimme juuri tänää isäni ja veljeni kalastamia kuhia, hyvää ;-)
    Ja ennen kaikkea parempaa vointia, terveisin ja halein


    VastaaPoista
  19. Tulin kurkkaamaan, miten jakselet. Toivottavasti kaikki on hyvin <3.

    VastaaPoista
  20. Uuna, mitäpä sinulle nyt kuuluu? Uskon, että jo paljon parempaa ja antibiootti on nujertanut tautisi. Tietty kuntoutuminen ottaa myös aikansa. Ehket vielä virvelöimään ole rohjennut.
    Mutta kesää on elokuukin ja syksy toivon mukaan kaunis ja lämmin. Peukutan, että voit jo hyvin.

    VastaaPoista