lauantai 17. joulukuuta 2016

Kikka taidetta takoo



"Omistan tämän taskukirjeen Uunalle 12.12.2016 ... Muinaisrunot toimivat kuvitukseni innoittajina ja niiden liitosta syntyi tämä pieni pocket letter."

Näin kirjoittaa Kikka, mutta minusta kyseessä ei mikään pieni, vaan suuri vaikutukseltaan ja kooltaankin. Kun avoin kirjeen, jo alussa ollut (yllä oleva) kortti teki minuun väkevän vaikutuksen. Muutaman rivin tekstiä luettuani tajusin, että nyt on ollut asialla todellinen taiteen takoja. Tajusin, että olen saanut aarteen, jonka moista en olisi osannut edes kuvitella, saati itse tehdä. Kikka on nähnyt valtavasti vaivaa tämän kokonaisuuden kokoamiseen. Arvostan tätä suuresti; sisällä nakertaa ajatus, että omani ei ollut tämän veroinen, voi hyvänen aika, ei lähelläkään....

Laitan ensin kokonaiskuvat kaksiosaisesta letteristä ja sitten näytän upeat atc-kortit ja niihin liittyvät muinaisrunot. Olen ladannut kuvat suurina, joten muista klikata suureksi, niin näet kaikki yksityiskohdat. Erityisesti korttien taustoja kannattaa katsoa, ne ovat Kikan omaa upeaa taidetta, samoin kuin koko kortit tietenkin. Sivuissa näkyy häiritsevää kiiltoa, mutta ilman hyvää valoa, en olisi saanut kuvattua. Yksityiskuvissa kaikki näkyy paremmin, ja tekstit olen kirjoittanut kuvien väliin, jotta pystyt ne lukemaan helposti.

Sivu 1

Sivu 2

Sivu 3

Kuten huomaat, kyseessä ei ole tavallinen taskukirje, vaan tämä kirje on neljäosainen, eli sivuja on tuplamäärä tavalliseen letteriin verrattuna. Voi ihmettä :-o






Iski tulta Ilmarinen,
välähytti Väinämöinen

päällä pystön pilven reunan,
päällä kuuen kirjokannen,

päällä taivahan yheksän
kolmella kokon sulalla,

sääsken pienillä sulilla,
piitä pikkunen kädessä,
tauloa toki vähänen.





Iski tulta kyntehensä,
järkytti jäsenehensä,

vyörähti tulisoronen
ylitse Aloen järven,

tuiskahti tulisoronen
läpi maan, läpi manuen
pohjahan Aloen järven




Se on seppo Ilmarinen
sanan virkkoi, noin nimesi:
"Kuuta kultaista kuvoan,
hope 'ista aurinkoa
tuonne taivahan laelle,
päälle kuuen kirjokannen."





Se varsin valehteloo,
Joka tulta arveloo
Väinämöisen iskemäksi,
Kun iski ite Jumala,
Iski ilman ikkunoilla...





Vuoresta vetosen synty,
tulen synty taivosesta.
Alku rauan ruostehesta,
vasken kanta kalliosta.


Tuossa saaria saneli,
sano maatki manteretki,
kirjutti kivehen kirjan,
veti viivan kalliohon
peukalolla päättömällä,
sormelle nimettömällä.





Hyvin teit sä tullessasi
vielä paremmin ollessasi:
puhuit puut lehellisiksi,
heinät helpehellisiksi, 
naurihit navallisiksi,
neitoset verellisiksi.




Portit Pohjolan näkyvi,
Paistavi pahat veräjät,
Kannet kirjo kiimottavat
Miehen syöjästä kylästä,
Urohon upottajasta.





Sinkoovat siniset liekit
Lapin taivahan laella.
Räiskyvät, räjähtelevät
tuliliekit Turjan yössä,
kuin kiron timanttikannel,
kuin vihan väkevä välke;
henget kuolleiden heräävät,
nurmen alla nukkujatkin.




Meilä kyntö,
meilä kylvö.
Meilä kuu on,
meilä päivä.
Meilä armas aurinkoinen,
meilä tähet taivahalla.



Vesi on vanhin
voitehista.
Kosken kuohu
katsehista.
Vesi on tullut
tunturista,
tullut tunturin
alaitse.



Ajattelen aikojani,
Muistan muita päiviäni,
Parempia päiviäni,
Entistä elantoani.
Muin' oli ajat paremmat,
Päivät kaikki kaunihimmat,
Päivänlaskut laupiaammat,
Koriammat huomenkoitot.



*****************************

Tämä on aivan uskomaton kokonaisuus. Hivelen jokaista korttia, ihailen kerroksellisuutta, taiteellisia siveltimenvetoja, kekseliäisyyttää, sommittelua. Olen katsellut kortteja ja miettinyt, mikä on kaikkein mieluisin, mutta päätös on liian vaikea, koska kaikki kortit ovat niin hienoja. Mutta jos nyt aivan "pakko" on muutama mainita, niin kakkossivun kortit ovat erityisesti mieleeni ja siihen lisäksi vielä sivulta kolme "Sinkoovat siniset liekit...". Kaikki kortit on päivätty ja numeroitu, mutta olen "nimennyt" kortit nyt runojen mukaan.

    ♥ ♥ ♥ SYDÄMELLINEN KIITOS SINULLE KIKKA ♥ ♥ ♥




16 kommenttia:

  1. Todella upeaa!! Kaunista, mystistä jälkeä,runoineen ja tunnelmineen. Vauh!
    Tässä on aarretta kerrakseen. Onneksi on muitakin joita mystiikka, menneet uskomukset/taiteet ja mytologiat kiinnostavat, mitä lie voikaan niistä vielä syntyä.. Hyvää neljättä advettia myös sinulle UUna! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli kyllä hämmästyttävä posti: miten tällaista voi edes keksiä. Olen ikionnellinen tästä. On kyllä niin mieluinen taskukirje, että pitää vähän väliä käydä kurkkimassa.
      Kiitos Esther :-)

      Poista
  2. Wau, todella upeita taidekortteja! Katselijakin mykistyy ja kosketellen moninkertaisesti upeampi, uskon sen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa, että pystyn välittämään edes osan tästä upeasta kokonaisuudesta katsojalle. Itse olen ihan mykistynyt edelleen.

      Poista
  3. Olipa huikeaa postia. Mitenkä tuollainen mammuttimäärä sopii edes kirjekuoreen, vai pakettiko on jo? Entä postilaatikkoon?
    Ihastuin heti kalevala-runoihin, taisi joukossa olla kantelettarestakin. Ne on niin kiinnostavia. Eipä sillä, näen kyllä kuvissakin kauneutta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtui hyvin kuitenkin isoon postin koristekuoreen ja postilaatikkoon. Jo kuori oli jouluinen ja kaunis, herätti kiinnostuksen, mutta en yhtään osannut arvata, minkä aarteen kuori sisälsi.
      Runot ja kortit puhuvat keskenään, niillä on yhteinen kieli, jota kovasti arvostan ja joka kiinnostaa.

      Poista
  4. Kiitos Uuna postauksesta ja ihanaa, että pidit pocket letteristäni. Minulla on usein tapana, aloittaa maalausten työstäminen runojen tai musiikin pohjalta. Tähän hain aluksi muinaisrunoja Wikipediasta ja valkkasin niistä mieluisimmat ja ne jotka inspiroivat minua kuvitusmielessä. Näin näistä runoista ja miniatyyrimaalauksistani/kollaaseistani koostui tämä kokonaisuus. Sinun ihanista korteistasi yritän tehdä postauksen blogiini viimeistään tulevina pyhinä kunhan tästä Jouluhässäkästä ensin selviän. Kiitos vielä kivasta vaihdosta ja hyvää Joulunaikaa sinulle Uuna!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taskukirjeesi on kertakaikkiaan ihana. Koko ajan käyn sitä kurkkimassa ja hipelöin kortteja - varovasti, etten tärvele pintaa ja monia kerroksia.
      Kortit ovat tosiaan miniatyyrimaalauksia, ne pitäisi laittaa kehyksiin ja lasin alle suojaan.

      Sinulla on nyt joulukalenterivaihto menossa, joten laita rauhassa se loppuun ja huilaa sitten vähän. Kyllä korttini ehtivät esille, ei ole kiirettä.
      Kiitos vaihdosta Kikka, kiitos :-)

      Poista
  5. Kyllä on hieno kokonaisuus:) Minä täällä olen ihmeissäni kun postipoika toi sinun runokirjasi, voi sentään KIITOS ystäväin, tuo on arvokas lahja ja sitä vaalin. Laittaisin sinulle sähköpostia mutta kun en vieläkään ole löytänyt osoitettasi. Voisitko laittaa minulle sähköpostia niin saan sen osoitteesi siitä napattua;) Olisi kiva vielä kirjoittaa tuosta kirjasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä Kikka on tehnyt parastaan, tykkään tästä taskukirjeestä ihan huimasti.

      Onko postipoika yllättänyt sinut :-D
      Laitan sinulle tulemaan postia...

      Poista
  6. Oletpa saanut taidokasta postia. Hienoa seurata näitä upeita vaihtojanne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä taskukirje on kyllä uskomaton kokonaisuus... taidetta...taidetta.

      Poista
  7. Aah, mikä upeus on sinulle lähetty. Vau, kauniita joka ikinen ja taidetta, taidetta ovat. Kyllä tämä iloiseksi vetäisi kenet tahansa. Upea vaihto.
    Ja muinaisrunot ja niiden pohjalta tehdyt kortit ovat mahtava yhdistelmä.

    Sinut tuntien tiedän, että oma letterisi on varmasti yhtä upea :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sain todella upean letterin, en ole vieläkään toipunut ensivaikutelmasta. Tämä oli hieno vaihto.

      Omani on tosi vaatimaton tähän verrattuna, mutta kiitos kannustuksesta :-)

      Poista
  8. Ihanaa Joulun jatkoa sinulle Uuna! Vihdoinkin ehdin tehdä postauksen upeasta pocket letteristäsi blogiini. Käykäähän te kaikki muutkin katsomassa Uunan kauniita taideteoksia osoitteessa: http://kixheaven.blogspot.fi/2016/12/taskukirje-uunalta.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, vaikka mitään kiirettä ei ollutkaan. Näiden sinun taideteostesi jälkeen ei kyllä kannata sinne mennä katsomaan ;-))

      Poista