tiistai 7. kesäkuuta 2016

Runouden kuntokoulu



Olen etsinyt tätä kirjaa omakseni jo vuosia. Olen lukenut kirjan kirjastosta montakin kertaa, mutta täällä on sellaisia osia, jotka haluaisin jotenkin merkitä nopeasti uudelleen luettavaksi.

Nyt minua onnisti :-) Sain ostaa kirjan edullisesti Arilta Facebookin kautta. Siellä tuli puheeksi ja Ari suostui luopumaan kirjasta.

Tämä on hyvä aika saada kirja, koska minulla on tosi paha astmakohtaus - ja vaihe. En ole voinut nukkua sängyssä pariin viikkoon. Sohvannurkassa on kuusi tyynyä ja niihin nojaten saan nukuttua muutaman tunnin kerrallaan. Yskin ja yskin...jopa niin pahasti, etten saa imaistua lääkkeitä sisään.

Sunnuntaina kävin päivystävällä, kun henki ei enää kulkenut ja sain vahvat kortisonit ja muitakin lääkkeitä. Kyllä tästä siis selvitään, mutta hitaasti tuntuu edistyvän. Harmittaa vaan, kun nyt ei voi kalaan lähteä; jos on mäkeä, en pääse sieltä ylös, enkä muutenkaan jaksa kävellä. Nyt siis runousoppia, jospa pääsisi kärryille taas.

Jos et ole lukenut tätä kirjaa ja haluaisit kirjoittaa runoja, niin lainaa kirjastosta. Vaikka kirjalla on jo ikää, niin kyllä niillä tämä vielä on, niin merkittävästä kirjasta on kyse.

Kiitos Ari....Runoillaan....

keskiviikko 1. kesäkuuta 2016

Uusi harrastus kommelluksineen



Kuten jo edellä kerroin, minulla on uusi harrastus. Oli pakko keksiä jotain joka houkuttaa minut pois tästä tietokonetuolilta. Liikuntaa, liikuntaa.

Harrastus vaatii ensin kasvattamista, jotta kaikki sujuu hyvin. Minusta tuli siis matojen kasvattaja. Tällaisessa kuivassa mäessä eivät madot viihdy, joten tein niille (vaari siis teki itse laatikon) viihtyisän kodin. Siellä madot toivottavasti lisääntyvät vauhdilla. Olen antanut niille herkkuja, kuten googlaamalla saaduissa ohjeissa kerrottiin. Ainakin hengissä ovat, sen olen huomannut, kun olen sieltä tonkinut muutaman kippoon rantaan lähtiessäni. Yes...siis kalaan...


Minulla oli taas mieluinen vieras, kuten joka keväänä. Nyt sain paljon vihjeitä kalastukseen. Lapsena olen onkinut tosi paljon, siksi kalastus houkutti. Hankin aloittelijoille tarkoitetun virvelin ja heittelin sitä ensin tässä kotikallioilla.

Olin kuullut, että Ruissalossa saa tähän aikaan kuhaa, kun ne tulevat kutemaan rantakiville. Oli niin kova tuuli, että jigi jäi koko ajan kiinni kiviin. Se siitä kuhasta. Saimme kalastavilta miehiltä vihjeen, että pohjaonginnalla saa siikaa ja lahnaa ja tietenkin särkiä.

Lähdimme tuulta karkuun tyynemmälle rannalle ja saimmekin kaloja. Ensin muutaman pienen särjen, jotka päästimme takaisin kasvamaan. Siitä hyvästä nappasi sitten vähän isompi kala...ja toinenkin...ja vielä kolmas...eli jokaiselle tuli kala. Tässä suurin säynävä, jonka sain.

Hauskaa oli ruokaa laittaessa, koska vieraani puhui koko ajan kalaperunoista. Käsitin, että kalat laitetaan kypsymään perunien päälle. No, niin ne laitettiinkin, mutta ei perunia kokonaisina sinne laitettu, vaan pilkottiin kuten keittoon. Eli kalakeitosta olikin kysymys. Pari hauskaa vaihetta siis oli murteen takia.

Kuten tiedätte, että kun innostun jostain, niin innostun todella. Kalaan piti siis lähteä monena päivänä. Lähes aina ruokatarpeet saimme. Lauantaina lähdimme vaarin kanssa kahden kalaan meren sijasta järvelle. Ensin ei tullut mitään ja vaari jo epäili, että onko sellaisessa suoperäisessä järvessä kalaa. Minä katselin sitä kaarevaa kaislaista reunaa sillä silmällä, että siellä kyllä lymyää hauki.

Minä ongin ensin ja vaari heitteli virveliä, mutta ei onnistanut. Sitten vaihdoimme välineitä ja vaihdoin vielä virveliin valkoisen jigin, koska ajatelin, että tummassa vedessä se voisi erottua paremmin. Ja niin tapahtui...huiiiii....

Tunsin, että nyt nappasi jokin painava ja suuri. Kelasin hitaasti lastia kohti laituria ja vaari otti haavin valmiiksi. Kaveri pisti niin paljon hanttiin, että teimme virheen, jota ei saisi tehdä, eli vedimme molemmat siimasta. Juuri siten siima katkeaa, mutta onneksi ei tällä kertaa. Kala pärski ja pyristeli, mutta saimme sen lähelle laituria ja vaari työnsi haavin alle, niin se oli kiikissä. Suuri kuin mikä. En ole koskaan saanut haukea, enkä muutakaan noin suurta kalaa. Äkkiä kauas vedestä, ettei kala hyppää vielä karkuun.



Hauki oli 60 senttiä pitkä, painoa ei saatu, koska henkilövaaka ei näyttänyt.

Tumma suojärvi oli sitä mieltä, että jos jotain antaa, niin jotain on myös saatava. Minä otin innoissani tämän kuvan ja lähetin ystävälle saman tien. Minulla on aina kännykkä vetoketjutaskussa, mutta silloin innoissani törkkäsin sen villatakin taskuun huomaamatta. Kun hetken päästä kumarruin pesemään käsiäni, kuului lumps...se oli entinen kännykkäni. Aika hyväkin, paras ja kallein mitä minulla on koskaan ollut. Laiturin päässä oli vettä yli kaksi metriä ja pohja suomaista pehmeää, joten ei mitään mahdollisuutta saada kännyä takaisin.

Siinä vaiheessa ei edes harmittanut, koska kalan saannin jännitys vielä virtasi veressä. Pari päivää myöhemmin kyllä alkoi jo harmittaa. Siitä selvisi vain ostamalla uusi kännykkä. Oli minulla varastossa vanha mummokännykkä, mutta en suostu olemaan vielä niin mummo, että sillä pärjäisin. Älyversio se pitää olla ja sellaisen siis ostin taas.

En ole koskaan pudottanut kännyä edes lattialle, enkä unohtanut mihinkään, mutta nyt muistan jonkin aikaa, että vetskari kiinni tai känny laukkuun.

Vielä nautin siitä tunteesta, jonka painava kala antoi. Oli jännittävää, koska ei tiennyt, onko se saapas, lohikäärme vai mikä ihme, kun painoi ja pärski.
Sen tunteen haluan taas, siis uudelleen kalaan....

Nyt tiedätte, missä olen, kun minua ei näy eikä kuulu... Voin minä tulla näyttämään sen pienen kiiskenkin tai ahvenen :-D

Oikein hyvää kesää kaikille :-)