lauantai 14. tammikuuta 2017

Blogitarinan 2 kirjoitusjärjestys

Laitan nyt jo kirjoitusjärjestyksen näkyville, jotta vähän tiedätte missä mennään. Jos vielä joku haluaa tulla mukaan, niin lisään tuonne loppuun ennen päätösjaksoa, eli ennen Mustista.

Miettimis- ja kirjoitusjakso alkaa aina maanantaina ja päättyy sunnuntaihin, jolloin olisi tarkoitus julkaista oma tarinan osuus omassa blogissa. Kerään tarinaa tänne ja laitan aina linkin kunkin kirjoittajan osuuteen. Kerään myös tarinan tuonne bannerin alle, jotta siitä tulee kokonaisuus.

Jos jotain yllättävää sattuu, niin kertokaa. Koskaan ei tiedä, mitä uusi päivä tuo tullessaan. Näin meille kävi, kun vaari liukastui tuossa omalla pihalla ja mursi ranteensa. Kipsi kädessä nyt sitten hiippailee. Se tietää sitä, että minulle siirtyi paljon sellaisia hommia, jotka yleensä ovat hänellä. Kaikessa tarvitsee apua, yhdellä kädellä on vaikea jopa pukea. Onneksi kirjoitin oman tarinan osuuteni jo tuossa aikaisemmin, joten se tulee huomenna iltapäivällä näkyviin.

Tässä kirjoitusjärjestys:15.1.17


  • UUna              15.1.17
  • aimarii            16.1. - 22.1.17
  • Esther             23.1. - 29.1.17
  • Maahinen       30.1. -   5.2.17
  • Asta                  6.2. - 12.2.17
  • riitta k             13.2. - 19.2.17
  • Aina                20.2. - 26.2.17
  • Mustis             27.2. -  5.3.17


Sen verran voin jo vihjaista, että tarinan nimi tulee olemaan Lupaus.
Tarinan tunniste tulee olemaan Blogitarina 2: Lupaus.





14 kommenttia:

  1. Ihanaa että järjestät tämän, mielenkiinnolla odotan vuoroani ja muiden kirjoituksia aiheesta!
    Ikävää teillä siellä, jos valoa asiasta haetaan, onneksi ei ollut lonkka! Hissukseen nyt siellä sinä myös ettei mitään satu enempää ja yhdessä hyvä tulee! Kun hän tottuu kipsiin sitten jo helpompi jotain puuhata yhdellä kädellä, kummasti sitä ihminen sopeutuu kaikkeen, lähetän iloa ja valoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaari pärjää onneksi hyvin, eikä kipua ole paljoa. Autan tietenkin vaikeimmissa paikoissa.

      Huomenna aimarii saa mietittävää ja sitten kohta jo sinäkin. Toivottavasti alku saa mielikuvituksenne lentämään :-))

      Poista
  2. Vaarille terveisiä ja sympatioita! Olen murtanut molemmat ranteeni, toki oli välissä pari vuotta. Avuton on olo ja kipsin jälkeen ranne heikko. Sopivaa kuminauhajumppaa voisi ajatella myöhemmin jo kipsin aikana.

    On tämä jännää, kiitos meidän luovuuden ruokkimisesta! Odotan huomista innolla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaaduin runsas vuosi takaperin tosi pahasti, polvi jäi alle ja ranteet myös, mutta mitään ei murtunut, mustaa jälkeä tuli ja kipuja. Vaarilla ei yleensäkään ole kipuja paljoa, hänen elimistönsä on sellainen onneksi. Sormia täytyy jumpata ilman muuta.

      Huomenna se alkaa, toivottavasti et pety alkujaksoon ;-))

      Poista
  3. Oi, olipa vaarilla harmittavan huono tuuri. Toivottavasti paranee nopeasti, eikä jää mitään jälkivaivoja. Vaarille paranemisterveisiä :-)

    Ooh, jännittävää. Odotan suurella innolla Lupauksen alkujaksoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaarilla on nyt kärsivällisyyskoulu, mutta onneksi hän on rauhallinen tyyppi, joten kyllä se siitä.

      Ihan kohta laitan alkukappaleen...

      Poista
  4. Voi noita vahinkoja. Ne osaavat aina löytää kohteensa. Ikävää, että vaari oli kohteena. Paranemista vain hänen kädelleen.
    Totta maar odottelen jännittyneenä, miten pystyn jatkamaan aloittamaasi tarinaa. Huomiseksi tänne luvassa napakkaa pakkasta, saattaa olla hyvästi aikaa paneutua heti pohtimaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä kummallakaan ei ole ennen ollut kipsiä missään, joten ihan uutta nyt on. Hyvin pärjätään kuitenkin.

      Ihan kohta saat mietittävää. Ota rohkeita askelia vaikka mihin suuntaan :-)

      Poista
  5. Voi harmitus, tuommonen on tosi kipeä mälli ja hankaloittaa elämää pitkäksi aikaa, toipumista vaarille ♥ Nyt on niin järkyttävän niljakasta ja liukasta varsinkin pihapoluilla että hirvittää. Tätähän se on ollut marraskuusta asti. Mulla on piikit kengissä aina, aamulla lakaisin lumet pois ja yritin hiekottaa. Tuntui että lentää piikeilläkin turvalleen. Huh, huh, se päätösjakson paikka, mutta teen parhaani ja yritän seurata juonta - enkä sooloilla kuten kai viimeksi kävi:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt pitää kyllä piikit hankkia. Ei olla ennen tarvittu, eikä kipsiäkään kummallakaan ollut. Aina oppii uutta.

      Et sinä mitään liikaa sooloillut, onkin tarkoitus että jokainen keksii jonkin uuden käänteen. Luottopaikka meni oikealle henkilölle :-)

      Poista
  6. Huh! Hikipisarat kämmenissä odotan osuuttani ;-D
    Vaarille paranemista :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ota iisisti vaan, kyllä sinulta tekstiä tulee, kun annat sen tulla.
      Rauhallisesti vaan, kuten vaarikin :-)

      Poista
  7. Voi sentäs, terveisiä Vaarille ja paranemista. Aikansa se ottaa, mutta hiljaa hyvä tulee. ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinä olet tämänkin kokenut, tai vastaavan, niin tiedät, että aikaa kuluu. Onneksi näin talvella sitä on. Toivottavasti ei tule paljoa lunta, etten joudu kovaan rääkkiin.
      Terveisiä :-)

      Poista