keskiviikko 3. toukokuuta 2017

Esther Helmiä, runokokoelma Surun tie



Olen lukenut ja nauttinut Estherin runoista jo useamman vuoden ajan. Alussa Estherin runot olivat lähinnä luontorunoja, kauniita kylläkin, mutta viime aikaiset runot ovat olleet erityisesti mieleeni. Minua viehättää Estherin taito siirtyä säkeestä ja tunnelmasta toiseen, myös ajasta ja paikasta toiseen. Askel realistisesta hetkestä myyttiseen maailmaan on lyhyt. Mielenkiintoista ja pysäyttää miettimään.

Minulla on Estherin edellinen runokokoelma, siksi tilasin nyt heti uuden julkaistun kokoelman "Surun tie". Arvasin, että kyseessä on matka tunnelmasta toiseen äidin pois menon jälkeen. Suru ei minua "pelota", päin vastoin, onnea ja iloa kuvaavat runot ovat mielestäni kevyitä.

Ajattelin heti myös isääni, kun näin kirjan nimen. Vaikka aikaa on kulunut jo yli 10 vuotta, vielä vaan alkuhetket tulevat mieleen. Etenkin Estherin runot nostavat tunteet pintaan. Jotenkin hyvällä tavalla kuitenkin.

Esther käy runoissaan läpi ensimmäiset dramaattiset tunteet, on kieltämistä, kysymistä, muutosta, sitä miten tapahtuma vei kuvat ja sanat. Niitä sai kutsua pitkään, ennen kuin taide taas alkoi nousta.


Runojen tunnelmat ovat tärkeitä, mutta luen runoja silti myös runoina, ihastun vertauksiin, omaperäisiin siirtymiin ja esim. käskyihin ja kieltoihin, joita on esim. runossa "Ole vahva" s 12:

Ole vahva
en ole

Anna ajan tehdä tehvävänsä
en anna

...

Suru myös muuttaa ihmistä: s 19

...
Teit minusta hiljaisen
annoit kyynelille uoman mereen
vapauteen

jota kaipaan
unettomina öinä


"Entä jos minä lennän kuin perhoset" s 29

...
Anna aikaa oi kuu
anna aikaa minä kokoan itseni jälleen
Ehkä tässä elämässä synnyn vielä
uudelleen perhoseksi
toukaksi toukkien joukkoon


Vaistomaisesti poimin myös omaperäisiä säkeitä "hiukset takussa / elämästä" s 41
edellä mainittu "toukaksi toukkien joukkoon"
"Kelluu kuutamon kaarilla" s 31
"Unissani kiertää kerjäläisiä"  s 48

Estherin runoissa tulee esille, miten vaikeaa on ottaa osanottoa, myötätuntoa vastaan tai antaa sitä:  "siihen kykenee vain hän, joka saman tien on kulkenut" s 57

Runossa "Surun matka on pitkä" s 62 Esther kertoo miten monenlaisia polkuja joutuu kulkemaan:

...
se opettaa nöyrtymään

Se luo uutta kasvua
opettaa ihmisen rakastamaan
juuri tätä hetkeä
siitä suru muistuttaa

Vain tämä hetki
ei enempää

Surua kantaa mukanaan pitkään, mutta lopulta suru sallii värien ja sanojen nousta esiin:

Siveltimen veto on herkkä
se kaipaa keltaista luokseen
punaisen hehkua taivaanrantaan

Sinistä meren syliin
ruohon vihreää

Unohtamatta
sipaisua pinkkiä
oranssia ja valkoista

Niistä teen tänään taulun
sen sanoma on

olet rakas



Kiitos Esther ♥ 
Olen lukenut runokokoelmasi moneen kertaan. Joka kerta nousee esiin uusia säkeitä ja ajatuksia, muistoja isästä ja hänen lähtönsä hetkestä.
Olen kulkenut saman matkan.





10 kommenttia:

  1. Kiitos UUna itsellesi että ostit sen ja suuri ilo minulle että tykkäsit! Surun jokainen kokee erilailla ja tämä vain yksi kokemus siitä, mutta kokemus joka oli vaikein. Vaikka surua olen elämässäni kokenut paljon, aina se jättää jäljen, se jälki on sanoissa, kuvauksissa joita ei aina osaa ääneen lausua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suru jättää meihin jäljen ja muuttaa meitä, niin se vain on. Joskus jälki on meitä kasvattava ja siksi hyväksikin. Kirjasi ja säkeesi toivat esiin monenlaisia tunteita ja ajatuksia. Vielä ei kirjaa laiteta hyllyyn, vielä sitä luen ja annan mielen herkistyä. Kiitos Esther :-)

      Poista
  2. Uskon, että runoista löytyy paljon yhtymäkohtia myös omiin surukokemuksiini. Odotan talousttilanteen kohenemista, niin saisin ostettua tuon kirjan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aina joutuu valitsemaan, kyllä minullakin on rahat tiukilla, mutta tämän halusin. Luovun jostain muusta. Ymmärrän kyllä, että aina ei ole mahdollisuutta valita.

      Kirja teki minuun vaikutuksen. Kuljin surun mukana koko kaaren.

      Poista
  3. Todella kaunista ,liikuttavaa.Tunnen syvältä näitä säkeitä.Kiitos Uuna kun toit esille Estherin runot.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle RaijaAnnikki mukana elämisestä. Nämä säkeet eivät jätä kylmäksi.

      Poista
  4. Onpa todella kauniit ja liikuttavat runot. Kuvaavat tunnetta hyvin koskettavasti

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Matkasin kirjan mukana isän muistoihin, mutta kirja auttaa myös eteenpäin elämässä. Näin se vaan on, elämä jatkuu, vaikka sitä ei ensiksi uskoisi.

      Poista
  5. Kauniita, mutta liian ihon alle meneviä, tuskin pystyisin lukemaan enempää. Äidin ja isän kuoleman hyväksyin suht pian, mutta puolisoni kuolemaa...tuskin koskaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä nämä tuovat esiin omat kokemukset, mutta silti näissä on jotain lohduttavaakin ja eteenpäin kantavaa.
      Olet oikeassa siinä, että vanhempien ja heidän sukupolvensa lähdön hyväksyy paremmin kuin juuri puolison tai muiden omaa sukupolvea olevien.

      Poista