torstai 17. elokuuta 2017

Hyvää syksyä ja näkemiin vähäksi aikaa



Oikein hyvää syksyä kaikille ja näkemiin vähäksi aikaa. Minulla on kaikki hyvin, mitä nyt elokuvia menneisyydestä nousee nyt silmiin ja mieleen koko ajan. Nämä ovat sellaisia kuvia, että en maalaa niitä vaan kirjoitan ylös. Olenkin ihmetellyt, kun sanat ovat olleet piilossa pidemmän aikaa. Nyt ne tulevat taas joukolla esiin ja nautin siitä.

Kulkisin mielelläni matkassanne, mutta en voi nyt katkaista tätä sanatulvaa. Pelkään että sanat loukkaantuvat, jos katkaisen ja sitten taas piiloutuvat.

Nyt olen entistä minääni viisaampi, enkä poista blogia vaan annan sen odottaa. Onhan täällä tallessa blogitarinatkin, on tärkeää, että ne ovat löydettävissä.
Eikä sitä tiedä, kuinka nopeasti saan kaiken näytetyn kirjoitettua muistiin, sitten palaan taas.

Siivosin kesällä työpöytäni täysin puhtaaksi. Jo silloin tiesin, että jokin muuttuu, jotain uutta nousee esiin. Nyt tulikin vanhaa, mutta osittain uutta, sillä osa on sellaista, minkä olen täysin unohtanut.

 ♥♥♥♥♥ Nauttikaa siitä mitä teette ja voikaa hyvin ♥♥♥♥♥


17 kommenttia:

  1. Kiva kuulla sinusta ja kun sanat ovat tulollaan,niiden pitää antaa puhua. Kaikkea hyvää sinulle ja tule kun on sen aika takaisin.

    VastaaPoista
  2. Silloin se on pulputettava kun pulpututtaa! Antoisia hetkiä sinulle Uuna!

    VastaaPoista
  3. kiitos Uuna, kanssasi on ollut mielenkiintoista matkata blogistaniassa. odotan paluutasi ja sitä, mitä nyt on syntymässä...

    VastaaPoista
  4. Sinulla on huomenna syntymäpäivä,joten oikein paljon ONNEA!!

    VastaaPoista
  5. Mukavia kirjoitteluhetkiä!
    Kännykkä ilmoitti syntymäpäivästäsi, Onnea ja iloa huomiselle päivälle!<3

    VastaaPoista
  6. Mukavaa kun löytyy innostavaa kirjoitettavaa menneisyydestä.
    Antoisaa kirjoittamista Sinulle!

    Tervetuloa bloggaaman kunhan aika on! :)

    VastaaPoista
  7. Hyviä runohetkiä.
    Huomaathan, että aloitin musiikkihaasteen uudestaan
    https://enkulinkasityot.blogspot.fi/2017/08/musiikkihaaste.html

    VastaaPoista
  8. Elokuvat kirjaksi, se on selvä. Hienoa, kun jätät blogin paikoilleen. Eihän tätä voi pois panna, eihän? Paljon intoa ja sutjakoita sanoja niin pitkäksi aikaa, kun tarinaa riittää.

    VastaaPoista
  9. Dear Uuna, I hope you are very far AWAY from the area where the attacks happened. Sending you hugs to you and your country.

    VastaaPoista
  10. On ymmärrettävää, että haluat keskittyä täysillä yhteen asiaan etkä hajota itseäsi moneen. We'll meet again... Toivottavasti näemme jonan päivänä täällä kuvia kirjanjulkkareista ym.

    "...sitten palaan taas." kuulosti niin kivalta ja kotoiselta ❤️. Inspiroivaa ja ihanaa syksyä!
    We'll meet again..."

    VastaaPoista
  11. Mä olen myös ollut meölkein koko kesän pois koneelta...Nyt laitoin pikkasen viestiä, mitä on mulle tapahtunut...paljon jäi vielä sanomattakin.
    Mutta kirjoita nyt ihmeessä ja nauti, kun niitä sanoja sulle siellä nyt syntyy!
    Silloin on aika kirjoittaa, kun on se aika ja tunne, että niitä syntyy, sillä niitä ei voi pakottaa tulemaan...
    Hyvää syksyä sulle sinne ja myöhästyneet synttärionnittelutkin!

    VastaaPoista
  12. Ihanaa inspistä sanojen kanssa ja todella mukavaa, ettet nyt poista tätä blogia!!

    VastaaPoista
  13. Nauti täysillä inspiraatiostasi ja alkavasta syksystä. Vuosiakin täytit, onnittelut näin jälkikäteen.

    VastaaPoista
  14. Sanoja ei pidä loukata, niille pitää antaa oma aika silloin kun ovat tullakseen. Me täällä blogissa jaksamme odotaa että taas palaat kuvien pariin.
    Hyvää syksyä sinulle ja myöhästyneet onnittelut minultakin.

    VastaaPoista
  15. Hyvää jatkoa sinulle sanaisen arkkusi äärellä. Kiitos hetkistä täällä ja kun taas pensselit kutsuu saavut uudestaan. Onnelisia päiviä sinulle

    VastaaPoista
  16. Niin, muuten, multa jäi sulle kortti laittamatta synttärisi kunniaksi, mutta mulla on täällä ollut vähän sitä sun tätä.Allakkani kuitenkin kertoi syntuymäpäiväsi olleen, anteeksi, kun en aiemmin ole tullut sua onnittelemaan.
    Mutta nauti sinä nyt sanoista kaikella riemulla, jota se mukanaan tuo!
    Kyllä tänne blogiin sitten ehtii, kun ,muilta hommilta liikenee.
    itsekkin olen ollut täällä harvakseltaan, nyt kävin teemakollaasiin laittamassa postauksen.
    Mutta hiljaista vielä onkin täällä, kaikki viettävät vielä olematonta kesää.
    Mutta, hyvää syksyn alkuja sulle sinne!

    VastaaPoista
  17. Käytyäni lukemassa tämän aiemmin, kiinnostuin kovasti. Ihanaa, että sanat tulevat ja muistot. Ja kun ne tallentaa sitä mukaa, eivät ne katoa enää ikinä.

    Huolestuin myös, ettet ihan kokonaan katoaisi. Tuntui haikealta ajatella, ettet olisi pitkään aikaan blogimaailmassa. Onneksi et kuitenkaan kokonaan kadonnut.

    Antoisia hetkiä sanojen ja muistojen parissa :-)

    VastaaPoista