sunnuntai 10. helmikuuta 2019

Runosunnuntai/Annoin sinulle elämän


Meri vyöryi yli kaupungin
Tempauduimme mukaan
unohduimme vuosituhansiksi
Sinä painuit pohjaan
kallistuit kiven kylkeen
Luomani tummat silmät 
tuijottivat pinnalla tanssivaa valoa
Aristokraattinen nenäsi murtui
mutta säilytti ylpeytensä
Suutasi hioin kauan
Ylväs kaulasi
nosti leuan aaltoja vasten


Minä keinuin veden mukana
en enää pystynyt ajattelemaan sinua
Tiesin: sinut löydettäisiin
vaikka minua ei enää olisi


Annoin sinulle elämän
joka nostettaisiin pintaan
Vuosituhannet eivät 
kauneuttasi tuhoaisi
Urhea rintasi hiottaisiin esille
lihaksikas vartalosi, pitkät sääret

Kaikki näkevät:
minä elin joskus
mutta he eivät tiedä
kuka minä olin
Eikä se ole tärkeää
- vain sinä olet tärkeä



Osallistun riitta k:n Runosunnuntai-haasteeseen tällä runollani.



10 kommenttia:

  1. Vauh, tämä vei minut Egyptiin ja vieläkin kauemmaksi,kadonneeseen Atlantikseen,tarujen saarille ja kuitenkin todellisuuteen. Upea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tämä sieltä suunnalta on, ihan tarkkaan en tiedä itsekään. Kuitenkin sitä aikaa, jolloin taiteilija ei signeerannut työtään, eikä tekijä ollut tärkeä, vaikka antoikin hengen työlleen. Vastuuta siis oli.
      Kiitos Esther!

      Poista
  2. Runoelma kuin muinaista tarustoa, kaunis ja hyvin visuaalinen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on yksi runo uudesta kirjasta. Tällaista menneitten aikojen tarkkailua on koko kirja, monet runot vain niin pitkiä, etten laita tänne.
      Kiitos Susu!

      Poista
  3. Taiteilija ja hänen luomuksensa! Tulee mieleen antiikin Rooman patsaat, torsot yms. Hieno. Mukava kun tulit mukaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taiteilija ja hänen luomuksensa on tosiaan kyseessä. Meren syvänteistä paljastuu yhä vastaavia taideteoksia.
      Kiitos riitta k haasteesta ja kommentista :-)

      Poista